Zero Ninen edellinen levy ei hirveästi säväyttänyt ja tämä uutuus on tuossa mielessä jatkoa edeltäjälleen. Vaikka bändin tunnistaa välittömästi, ei soundeja voi kehua. Poissa on kulta-aikojen levyjä leimannut mahtipontisuus ja jytinä. Kosketinsoittimet eivät myöskään juuri kuulu. Tämä on outoa, ne olivat takavuosina aika olennainen osa soundia. Soitto sinänsä kulkee entiseen malliin. Jotenkin siitä vaistoaa kokemuksen kaartumisen tuomaa seesteisyyttä, mutta sehän on yksinomaan positiivista.
Zero Ninen vahvuuksiin kuuluu eittämättä keskinkertaisempienkin sävellysten nostaminen piirua paremmaksi tiukalla ja usein myös svengaavalla soitolla. IX:llä tuota taitoa on tarvittu liiankin usein. Biiseistä ainoastaan Can’t Rewrite The History ja Crazyloving You kestävät vertailun klassikoiden rinnalla. Ensinmainittu on nopea menopala, jonka kertosäe jää mieleen puolesta kuuntelusta ja jonka soitossa on fiilistä. Crazyloving You on mahtiballadi parhaiden 80-lukuisten standardien mukaan. Kepa Salmirinteen ääni istuu biisiin upeasti. Raskaampaa puolta edustaa Full Reaction, jossa on myöskin tarttuvahko kertosäe. Love’s Too Dangerous tarjoaa hienoa akustisen ja sähköisen kitaran kimppaa ja tietenkin tarttuvuutta. Tässäpä lyhykäisesti tämänkertaiset huippuhetket. Niitä olisi siis mukaan mahtunut rutkasti enemmänkin. Nyt IX tyydyttänee ainoastaan kaikkein paatuneimpia faneja.
Me muut voimme toki nostaa hattua yhtyeen taitotasolle. Erityisesti kitaristit osoittavat, että soittimet eivät välttämättä ole keränneet pölyä, vaikkei Zero Nine hirveän aktiivinen viime vuosina olekaan ollut. Tästä päästäänkin levyn arvosanaan. Pitäisikö kiekkoa verrata klassikoihin, kuten Intrique, vai toisaalta muutaman muun samanikäisen orkesterin viimeisimpiin tuotoksiin? Koska legendaarisiin levytyksiin on matkaa, mutta toisaalta veteraanisarjassa sijoitus on kärkipäässä, saadaan keskiarvoksi seiska ja puoli. Jäädään odottamaan seuraavaa julkaisua, jota ei toivottavasti tällä kertaa tarvitse odotella viittä vuotta. Jokohan uskaltaisi toivoa viimein sitä livelevyä?
22.09.2009, Ismo Karo |