Kansitaide Marduk
Wormwood
CD
[ Regain Records ]

( 8 )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä! Osta CDON:ista
01. Nowhere, No-One, Nothing
02. Funeral Dawn
03. This Fleshly Void
04. Unclosing the Curse
05. Into Utter Madness
06. Phosphorous Redeemer
07. To Redirect Perdition
08. Whorecrown
09. Chorus of Cracking Necks
10. As a Garment

Kesto: 44 min.

Pitkän uran vääntänyt black metal -nimi Marduk on nähnyt urallaan niin ylä- ja alamäkiä, niin musiikillisen kehityksen kuin uransakin muodossa. Musikaalisesta tinkimättömyydestään tunnettu nimi on kuitenkin jaksanut vääntää uusia levytyksiä tasaista tahtia ja parin levyn takainen uusiutuminen tekikin yhtyeelle vain hyvää. Nyt puuta koputetaan yhdennellätoista täyspitkällä studioalbumillaan ja käsissä on taas hieman uusia työkaluja.

Tavallaan Wormwood esittää samassa paketissa sekä uutta, että vanhaa Mardukia, ja miksei tavallaan myös "puolivälin" näkemystä yhtyeestä. Uudempaa puolta ovat tietysti aiemmin Mardukille liki tuntemattomat riffi-ideat, joista etenkin hitaammat osuudet tuovat mieleen eräänlaisen uusiutumisen, mutta myös samalla bändiuran alkupään tekeleet. Samoin Mortuusin epätyypilliset rääkynät, kuolinkorinat ja ärähdykset edustavat modernimpaa Mardukia, joita monet pitävätkin bändin saralla varsin tervetulleena uusiutumisena.

Perinteisempää Mardukia kuullaan taas nopeammissa tykityksissä, joiden kohdalla bändi karkeasti jakaantuu niihin parempiin riffeihin, että sitten itse täytemateriaaliin. Ehdottomasti synkimmillään bändi on (tällä levyllä) sen hitaimmissä ja kieroimmissa kohdissa, kuten loistavalla kakkosbiisillä Funeral Dawn, mutta myös sysimustalla To Redirect Perdition -raidalla. Levyn raadollisimmaksi piirteeksi nouseekin se, että siinä missä osa biiseistä on loistavia, ellei peräti erinomaisia, se toinen puoli on sitten vähän väsähtänyttä täytettä. Kaikkiaan levy kuitenkin kestää biisimateriaalinsa varassa hyvin ja vaikkei tästä nyt aivan erinomaista täyspitkää ole saatu aikaiseksi, niin hyvä tekele kumminkin.

Soundeja voi sanoa onnistuneiksi, muttei häikäiseviksi. Niin kitarat, basso kun rummutkin suoriutuvat työstään riittävän selkeästi, mutta tavallaan myöskään brutaaliudesta tinkimättä. Kirkkaimman huomion tällä saralla saa kuitenkin Mortuus epätyypillisine vokaaleineen. Voin vain kuvitella kuinka paljon parempi levy olisi ollut kyseessä jos edellä mainittujen biisien lisäksi teos olisi täynnä Whorecrown-pääliidin tapaista hehkutusta ilman turhia fillereitä. Vaan aina ei voi voittaa ja sen tietää myös Marduk. Onnistunut levy kuitenkin.



24.09.2009, Serpent
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Serpent Sermon
Serpent Sermon
[ CD ]
Nightwing (reissue)
Nightwing (reissue)
[ CD ]
Panzer Division Marduk (reissue)
Panzer Division Marduk (reissue)
[ CD ]
Germania (reissue)
Germania (reissue)
[ CD+DVD ]
Rom 5:12
Rom 5:12
[ CD ]
http://www.marduk.nu/ http://www.myspace.com/truemarduk Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 5647
Palaa »
 
Bookmark and Share