Vuonna 1979 perustettu, välillä 12 vuotta luovalla tauolla viettänyt Ranskan metalliveteraani Nightmare palaa julistamaan rouhean voimametallin ilosanomaa osaksi uusiutunein voimin ja eväin. Yhtye on saanut riviinsä uuden kitaristin, J.C. Jessin ja samalla aiemmin puhtaan melodisen power metalin alueella operoinut Nightmare on kiristänyt komppiruuvia asteen tai pari kohti Iced Earthin, Megadethin ja Arch Enemyn kaltaisia riffimonstereita.

Uudet vaatteet sopivat 30-vuotiaalle pioneeriorkesterille hyvin ja Insurrection on vanhojen äijien tekemäksi erittäinkin verevä levy. Kitaroiden thrashahtavuus tuo ranskalaisbändin palettiin huimasti lisäenergiaa. Insurrectionin kekseliäissä ja voimallisissa riffimyllyissä on draivia kuin pienessä kylässä ja niitä kuuntelee todella mielikseen, varsinkin nyt kun Iced Earthistakin on tullut paskaa. Aikaisemmin Nightmaren heikoimmalta lenkiltä vaikuttaneen vokalisti Jo Amoren varsin persoonallinen, Udo Dirkschneiderin ja ex-Black Sabbath Tony Martinin sekoitusta muistuttava lauluäänikin tuntuu istuvan bändin rankentuneeseen ja entistä kitaravetoisempaan ulosantiin huomattavasti entistä paremmin.

Käppähevin arvostajat sun muut nostalgikot vannonevat vielä tämänkin jälkeen yhtyeen debyytin Waiting For The Twilightin ja sitä seuranneen Power Of The Universen nimiin, mutta niin yllättävän tuore ja potentti tapaus Insurrection on, että on se nyt ehdottomasti ainakin bändin koko 2000-luvun tuotantoa (Cosmovision, Silent Room, The Dominion Gate ja Genetic Disorder) parempi, ellei sitten jopa yhtyeen uran tähän mennessä paras. Monikaan muu bändi ei taida päästä väittämään tehneensä uransa kovinta kiekkoa 30-vuotispäiviään jo vietettyään.