Kissology-sarjan toinen osa ei voisi alkaa yhtään ankeammissa merkeissä. Vuosiin 1978-1991 keskittyvän kakkososan nimeen olisi hyvinkin voinut liittää alaotsikon Kissin etsikkoaika ja uusi nousu. Vaikka Kissin tekoset 1970- ja 1980-lukujen taitteessa ovat jakaneet jyrkästi yhtyeen ihailijakunnan, ei tapahtumia ole yritetty jälkikäteen peitellä, vaan ne on reilusti niputettu yhteen osaksi Kissin tarinaa. DVD-sarjan ensimmäisen osan tavoin myös Kissologyn kakkososa pitää sisällään Kissin televisio- ja konserttiesiintymisiä, joiden yhteiskestoaika bonusmateriaalin kanssa ylittää kevyesti seitsemän tuntia.

Vuoteen 1978 mennessä Kissistä oli tullut Yhdysvaltojen suosituin yhtye. Kiss oli selvästi saavuttanut tähtäimensä, mutta ryhmä ei enää tiennyt mihin suuntaan sen olisi sen jälkeen pitänyt jatkaa. Kiihkeä levytystahti ja näyttävät lavaesiintymiset loivat pohjan menestykselle, mutta se alkoi myös nakertaa yhtyeen keskinäisiä henkilökemioita. Menestyksen myötä mukaan astui keskinäinen kateus, päihdeongelmat ja itsensä kyseenalaistaminen.

Jos Kiss oli hyvällä menestyksellä julistanut valtaosan 1970-luvustaan hauskanpitämisen ilosanomaa keskinkertaiseen rockiin verhottuna, pyyhkäisi vuosikymmenen lopussa noussut diskobuumi epäilyksen varjon monen artistin ylle. Se ei voinut olla vaikuttamatta populaarimusiikkiin ja niinpä monet artistit yrittivät pysyä kehityksen mukana omaksuen vaikutteita kulloisestakin muotitrendistä. Myös Kiss otti vaikutteita niin disko-musiikista kuin kevyemmästä valtavirtapopista, mikä toi yhtyeelle uutta yleisöä, mutta samalla vieraannutti osan vanhasta kuulijakunnasta.

Ennen diskobuumin mukaan heittäytymistä Kiss otti ensimmäiset harha-askeleensa syyskuussa 1978, jolloin yhtyeen jäsenet julkaisivat samanaikaisesti soololevynsä, joista parhaimmin menestyivät Gene Simmonsin ja Ace Frehleyn tuotokset. Soololevyjen julkaiseminen jo muutenkin kiivaan levytystahdin keskellä kuvasti hyvin miten pitkälle Kissiä oltiin tuotteistamassa. Hieman aiemmin Kiss oli aloittanut oman elämänsä Marvelin julkaisemina sarjakuvahahmoina ja oli vain ajan kysymys koska yhtye tekisi oman elokuvansa. Sellaisen yhtye myös tekikin vuonna 1979, kun alkujaan televisiota varten tehty elokuva Kiss Meets The Phantom Of The Park leikattiin teatterilevitystä varten.

Elokuva muodostaa Kissology-sarjan kakkososan ensimmäisen levyn keskipisteen, vaikka nimen Kiss In Attack Of The Phantoms saanutta rainaa voidaan pitää täysin erilaisena työnä kuin Kiss Meets The Phantom Of The Parkia. DVD:llä julkaistua elokuvaa on pidennetty huomattavasti ja se sisältää myös enemmän erikoisefektejä ja vaihtoehtoisia kohtauksia Kiss Meets The Phantom Of The Parkiin nähden. Lisäksi raina sisältää enemmän musiikkia Kiss-jäsenten soololevyiltä. Elokuvana Kiss In Attack Of The Phantomsia voi luonnehtia camp-henkiseksi kulttifilmiksi, jota voi pitää joko myötähäpeää herättävänä oman aikansa lapsena tai viihdyttävänä pop-elokuvana.
Jos Kiss Meets The Phantom Of The Park ja yhtyeen jäsenten julkaisemat soololevyt eivät kuvastaneet tarpeeksi miten hukassa Kiss oli 1970-luvun lähestyessä loppuaan, käy se ilmi viimeistään DVD:n ykköslevyn lopusta löytyvästä haastatteluesiintymisestä Tom Snyderin vetämässä Tomorrow Show´ssa. Halloweenina 1979 kuvatussa haastattelupätkässä Ace Frehley tuntuu varastavan show´n mielenterveytensä kyseenalaistavalla käytöksellään.

DVD:n kakkoslevy piirtää kuvamateriaalin välityksellä kuvan Kissin vaikeimmasta aikakaudesta, jolloin alkuperäinen kokoonpano väistämättä ajautui hajoamispisteeseen ja musiikillinen tyyli oli ajautunut entistä kauemmaksi alkuperäisestä linjasta. Tämä käy hyvin ilmi kakkoslevyn avaavasta musiikkivideosta kappaleeseen Shandi, joka edusti Kissiä popahtavimmillaan ja muodostui myös alkuperäisrumpali Peter Crissin viimeiseksi esiintymiseksi yhtyeen riveissä. Tässä vaiheessa Kissin suosio kotikentällä oli alkanut osoittaa hiipumisen merkkejä, mutta samanaikaisesti I Was Made For Loving Youn ja Shandin kaltaisten pop-kappaleiden myötä Kiss löysi uusia markkina-alueita, mm. Australiasta, missä jälkimmäisestä kappaleesta muodostui valtava hitti.

Kissin ensimmäinen Australian vierailu on dokumentoitu hyvin DVD:n kakkoslevyllä ja erityisesti Sydneyssä kuvattu konsertti marraskuulta 1980 nousee levyn kohokohdaksi. Kiss on saanut lisäpotkua uuden rumpalin Eric Carrin liityttyä ruotuun, todistaen sen tosiseikan, että yhtyeet ovat juuri niin hyviä kuin rumpalinsa. Carrin energisen soiton ansiosta vanha ohjelmisto kuulostaa 1970-luvun keikkoja vitaalimmalta ja tuntuupa osa uuden rumpalin eloisuudesta tarttuneen muihinkin jäseniin.

Uutta intoa uhkuvan rumpalin saaminen remmiin ei vielä merkinnyt Kissin harharetkien päättymistä. Loppuvuodesta 1981 Kiss julkaisi semi-progressiivisen konseptilevynsä The Elder, jolla se yritti todistaa niin kriitikoille kuin muusikkokollegoilleen olevansa vakavasti otettavia muusikoita. Yritys oli kaikkea muuta kuin onnistunut. Niin taidokkaalta kuin The Elder kuulostikin, eivät sitä arvostaneet sen enempää muusikkokollegat kuin yhtyeen fanitkaan, jotka vieraantuivat yhtyeestä entistä loitommaksi. Koska The Elderin pohjalta kaavailtu kiertue peruuntui, nousee Kissologyn kakkososan kiinnostavimmaksi anniksi tammikuussa 1982 taltioitu studioesiintyminen Fridays-ohjelmassa, jossa Kiss esittää livenä kolme kappaletta tuolloiselta uutuuslevyltään. Utuinen A World Without Heroes ei olisi kuulostanut yhtään hullummalta Alice Cooperin tai Blue Öyster Cultin 1980-luvun alun levyillä, mutta perinteistä Kiss-linjaa se ei totisestikaan edustanut.

The Elderin mentyä mönkään Kiss vaihtoi sotasuunnitelmaansa ja palasi loppuvuodesta 1982 entistä raskaampana Creatures Of The Nightin merkeissä. Se tuli myös jäämään Ace Frehleyn viimeiseksi Kiss-levyksi. Frehleyn viimeisimpiin julkisiin esiintymisiin tuli jäämään televisioesiintyminen Top Pop -ohjelmassa, jossa Kiss esitti kappaleensa I Love It Loud playbackina. DVD:llä nähtävä esitys päättää yhden aikakauden.

Jo paljon ennen Ace Frehleyn eroamista lukuisat sessiomuusikot olivat joutuneet paikkaamaan tämän soittoa Kissin levyillä ja Creatures Of The Nightia seuranneelle kiertueelle uudeksi kitaristiksi pestattiin olosuhteiden pakosta Vinnie Vincent. Kissologyn kakkososan kolmannella levyllä nähdäänkin harvinaista herkkua Creatures Of The Night -kiertueelta, jolloin Vinnie Vincent esiintyi lyhytaikaisesti “Ankh”-maskin suojissa. Tämä Brasiliassa purkitettu keikkapätkä kesäkuulta 1983 lieneekin ainoa ammattikalustolla kuvattu taltiointi tästä Kiss-kokoonpanosta maskeissaan. Vain kolme kuukautta myöhemmin Kiss luopui maskeistaan ja paljasti todelliset kasvonsa MTV:n spesiaalilähetyksessä 18.9.1983. Kyynisesti todettuna se olikin ainoa mahdollinen urasiirto yhtyeeltä, joka oli muutaman edellisen vuoden aikana yrittänyt uudistua musiikillisessa mielessä vaihtelevin menestyksin.

Maskien riisumisen jälkeen Kiss muuttui suoraa hardrockia soittavaksi bändiksi, joka kilpaili samassa sarjassa heiltä vaikutteita napanneiden glamhevibändien kanssa. Siirto osoittautuikin sangen onnistuneeksi ja 1980-luvun puolivälin paikkeilla yhtyeen onnistui synnyttää muutama tarttuva kasariheviklassikko, näiden joukossa mm. Lick It Up, Heaven´s On Fire, Tears Are Falling ja Crazy Crazy Nights.

Onnistuneista siirroista huolimatta yhtye koki muutamia takaiskuja. Vinnie Vincentin seuraajaksi pestattu Mark St. John ei vakavan sairautensa vuoksi kyennyt soittamaan kuin yhdellä levyllä, ja 1990-luvun alkaessa Eric Carr sairastui sydänsyöpään, johon hän menehtyi 24.11.1991.

Ennen Eric Carrin menehtymistä Kissin uraan ehti mahtua myös muutamia todellisia tähtihetkiä. Bruce Kulickin liityttyä yhtyeeseen vuonna 1985 Kiss nähtiin lavoilla kenties soitannollisesti tiukimmassa kokoonpanossaan. Tästä esimerkkeinä DVD:llä nähdään energisiä taltiointeja Crazy Nights- ja Hot In The Shade -kiertueilta. Erityisesti Detroitissa 14.10.1990 kuvattua huikeaa esitystä katsoessa unohtaa täydellisesti, että Kiss edes koskaan käytti kasvomeikkejä. Jos esityksestä jotain nurisemisen aihetta etsii, on sitä editoitu jonkun verran. Eric Carrin rumpusoolosta on leikattu se osio, jossa kultiin samplepätkä The Whon Who Are Yousta. Pätkä on jouduttu leikkaamaan pois, koska kappaleen tehnyt Pete Townshend ei antanut Kissille lupaa sen käyttöön. Sinänsä huvittava tapaus, että Gene Simmons, joka on tarkka tekijänoikeuksista ja korvauksista, joutuu näin maistamaan omaa lääkettään.

Paketin kolmas levy päättyy surullisissa merkeissä uutispätkään, jossa uutisoidaan Eric Carrin kuolemasta sekä videoon God Gave Rock´N´Roll To Yousta, joka jäi Carrin viimeiseksi esiintymiseksi Kissin kanssa. God Gave Rock´N´Roll To You -videoon kerätyistä filmipätkistä ilmenee, että Carr oli mitä ilmeisimmin pidetty muusikko ja miten paljon hänen kollegansa häntä arvostivat. Levyn loppuun ujutettu piiloraita Eric Carlista kuvastaa edesmenneen rumpalin persoonaa ehkä kaikkein parhaimmin. Sairaudestaan huolimatta mies oli välittömän hauska rokkimies.

Carria kunnioittava sävy on läsnä DVD:n kommenttiraidoissa, joissa Gene Simmonsin ja Paul Stanleyn seuraan on lyöttäytynyt Bruce Kulick. Kissologyn ensimmäiseen osaan nähden kakkososan musiikillinen anti on vaihtelevampaa, mutta sitä vastoin kuvateknisestä puolestaan parempaa. Merkittävimmän poikkeuksen kuvanlaatuun tekee bonuslevyltä löytyvä taltiointi New Yorkista Crazy Nights -kiertueelta. Suoraan sanottuna taltiointi vaikuttaa lähinnä heikkotasoiselta videokopiolta. Myös ääniraidat, jotka on mahdollista toistaa sekä stereona että 5.1-surroundina, ovat lähes poikkeuksetta hyvälaatuisia.

Täysin vailla puutteita Kissologyn kakkososakaan ei ole. Erityistä hämmennystä herättää miksei sille ole mahdutettu lainkaan kuvamateriaalia Animalizen ja Asylumin ajoilta. Tuskin pieni muistutus Mark St. Johnin lyhyestä panoksesta Kissin uraan olisi ollut pahitteeksi. Myös Vinnie Vincentin kaudella kuvattujen videopätkien rankka editointi ihmetyttää, sillä tiettävästi julkaisukelpoista materiaalia löytyisi enemmänkin.

Puutteistaan huolimatta Kissology - The Ultimate Kiss Collection Vol. 2 1978-1991 on Kiss-diggareille hankinnanarvoinen paketti, joka kerää yhteen lähes kaiken julkaisemisenarvoisen kuvamateriaalin tältä aikakaudelta. Tyhjentävää historiikkia tästä dvd-sarjasta ei hyvällä omallatunnollakaan saa, mutta eihän se Kissologyn tarkoitus olekaan. DVD-sarja jättää filosofoimisen muiden harteille ja käy suoraan asiaan: rock´n´rolliin.