Brittiläinen pitkän linjan puurtaja Seventh Angel palaa kuvioihin täyspitkän voimalla lähes 17 vuoden tauon jälkeen. Meininki kumpuaa syvältä synkästä maasta pahaenteisen tunnelman ja rujojen kitarariffien voimalla. Bändi yhdistelee taidokkaasti synkkää deathia, riepovaa thrashia ja painostavasti tempoa hidastavaa doomia. Koko levyn biiseistä muodostuu sangen eeppisiä ja päättymättömän oloisia taoksia, joissa kuulijalle annetaan mukavasti tilaa. Ei lainkaan raskassoutuista kuunneltavaa, vaikka helpolla rieska ei tosiaankaan päästä.

Melodisemmat osuudet ja puhtaan laulun sotkeminen eivät johdattele lainkaan Opethin suuntaan, vaikka perusedellytykset näin voisivatkin antaa ymmärtää. Vanhaa koulua kumarretaan ja liika modernius on pesty painepesurilla pois. Moninainen junttaaminen ja erilaiset osuudet pitävät mielen koko ajan virkeänä, eivätkä biisit ole rakentuneet putkimaisiksi ja läpisoitetuiksi. Selkeitä vertailukohtia on vaikea heittää, mutta deathmetalmaisuus kumpuaa vahvasti kotomaastaan ja Keski-Euroopasta, eikä juuri lainkaan jenkeistä tai hurrilasta. Saatekirjeen mainitsemiin viitteisiin Celtic Frostista, My Dying Bridesta ja Candlemassista voi kieltämättä melko hyvillä mielin yhtyä. Syvyyttä ja raakaa ahdistavuutta riittää makoisasti.

Ja kun sounditkin ovat sopivan jämäkät ja rouheat, ei levystä juuri pahaa sanottavaa löydy. Pieni kokeellisuus ja poikkeaminen perinteisen doomin tai deathin kaavasta lisää mukavasti kiinnostavuutta. Ei maata järisyttävän vaikuttavaa, mutta pimeisiin ja hiljaisiin hetkiin The Dust of Years on erittäin hyvin omiaan rikkomaan tylsää pysähtyneisyyttä.