Kansitaide Planar Evil
Mankind Way Of Life
CD
[ MDD Records ]

( 4 )
01. Intro
02. Vengeance 'll Come
03. Run Away
04. Stabs in the Back
05. Master of Deceit
06. Insane
07. Intro
08. Land of Doom
09. In Front This Storm
10. Only Crimes
11. God Illusion
12. Welcome To Transylvania...

On kyllä taas niin toissa vuosikymmenen San Franciscolta kuulostavaa kamaa, että sieluttomin silmin voi vaivatta nähdä jyrkät kadut, pitkät sillat, hassut raitiovaunut ja talojen komeat erkkerit ison merenlahden rannoilla. Vanhan koulun thrashiin ovat tällä kertaa hurahtaneet italialaiset Planar Evilin herrasmiehet, jotka ovat kotoisin saapasmaan akillesjänteen paikkeilta. Saatekirjeessä luvataan Forbiddeniä, Testamentia, Exodusta ja Anthraxia, eikä tuota pohjimmiltaan aivan kieltäminen käy. Miksikään julkaisujen pikajuniksi näitä fabiopendolinoja tuskin voi laskea, sillä lähes kymmenen vuoden kasassaolon jälkeen kädessä on yhden demon ja muutamalle sekakokoelmalle osallistumisen jälkeen debyyttialbumi Mankind Way Of Life.

Ensivaikutelma pysyy suht asiallisena, mutta tarkempi tutustuminen taannuttaa kuuntelu kerrallaan pakettia yhä lössömmäksi. Yritystä ja alavireistä sahailua piisaa. Timakka ja hyökkäävä huutolaulu saa sylkirauhasten erityksen hetkeksi äitymään makean thrashin aistittuaan. Moni kakku kuitenkin päältä kaunis, sillä Planar Evil jää lopulta hyvin ponnettomaksi, kasvottomaksi ja mitäänsanomattomaksi yritykseksi. Garagemaisessa, ohutsoundisessa, tosin sentään hitusen persoonallisessa revittelyssä riittää kuitenkin tarttuvuutta sekä ideaa innokkaammalle ja paatuneemmalle farkkuliiviketaleelle, mutta vähänkään enemmän laatua edellyttävän kuuntelijan kannattaa skipata tämä yritelmä suosiolla.



02.09.2009, Tero Lassila
http://www.planarevil.com http://www.myspace.com/planarevil Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 904
Palaa »
 
Bookmark and Share