Saksalaisen Metaliumin hommat alkoivat mennä päin mäntyä vuoden 2004 kulmilla, kun yhtye käänsi musiikillisen kelkkansa poispäin rivakan ja kirkasotsaisen power metalin täryyttämisestä. Kun hevaamisen tempot hidastuivat, paljastui saksalaispartion ideoiden vähäisyys, mutta joku näitä ilmeisesti Germaniassa ostaa, sillä niin vain Metalium tulee taas,jo kahdeksatta kertaa.

Jos nyt käsitellään positiiviset seikat ensin alta pois, niin annettakoon hampurilaisyhtyeelle kuuluvat aplodit siitä, että Grounded - Chapter Eight ei ole ihan yhtä kelvoton esitys kuin saagan seitsemäs luku Incubus - Chapter Seven. Jos sitten seuraavaksi siirrytään niihin ei ihan yhtä positiivisiin, niin parannusta edellislevyyn ei ole tullut kovin paljoa. Soitannollisesti ja tuotannollisesti levy on tasaista takuutavaraa, mutta mitä kiinnostavuuteen tulee, läpeensä turhalta ja muka-asenteellisuudestaan ("This is heavy metal - if you don't like it, fuck you", sanoo avauskappale) huolimatta virkamiesmäiseltä Grounded - Chapter Eightiltä ei löydy kerrassaan mitään, mitä ei genressä olisi kuultu jo tarpeeksi monesti. Albumin ainoat edes vaisut valopilkut ovat Alone, jossa on jonkinlaisen fiiliksen juurta ja vanhaan hyvään malliin tuplabassarikeskityksen lomasta tulitettu biisipari Falling Into Darkness ja Once Loyal, jotka näyttävät, että Metaliumissa on edelleen pieniä elonmerkkejä.

Siinä ei bändin ammattitaito ja levyn tuotannollinen tasokkuus enää paljoa auta, kun kappaleet kiinnostavat kuulijaa kuin kilo silakkaa ja aikoinaan ruutunsa tasokkaasti hoitaneen vokalisti Henning Bassen äänivaratkin osoittavat ehtymisen merkkejä. Vokalistin suoritus koostuu nykyisellään enimmäkseen kähinöistä ja ylivahvasta vibratosta, surullisesti alleviivaten Metaliumin jatkuvasti alaspäin suuntaavaa kehityskäyrää.