Viittätoista ikävuotta lähentelevä brasilialainen black metal -ryhmä Miasthenia musisoi kolmannella täyspitkällään pakanateemoin, mutta koskapa portugali on jäänyt allekirjoittaneelta opiskelematta, vokalistineiti Hécaten riekkunan pakanallinen anti jäisi ymmärtämättä. Onneksi albumin sanoitukset kuitenkin löytyvät kolmannella kotimaisella yhtyeen MySpace-blogista ja kuten arvata saattaa, homman nimi on ikiaikaisten luonnonjumalten nimissä kirveen jesuiittain päähän iskeminen.

Tunnustan, etten ole kaksinen black- ja pakanametalin kuuntelija, mutta sen verran kuitenkin uskallan väittää, että Miasthenian eurooppalaisvaikutteinen sinfobläkkäily on lajissaan tuikitavallista. Onneksi koko totuus ei kuitenkaan ole niin helposti kuitattu, sillä Supremacia Ancestral  tuo tyrkylle vaihtelevan, mutta tyylilajissaan harvinaisen selkeän paketin pääosaltaan melodista ja suurieleistä black metalia, jossa Hécaten koskettimet maalaavat sinfonisiin sfääreihin kurkottelevaa sointutapettia ja Hamonin patteristo nakuttaa taitavasti, mutta harmillisen muovisesti kuin Dimmu Borgirin vastaava. Tällaiselle pakanametallin sunnuntaikuuntelijalle rakenteellisesti yllättävän hyvin aukeava riffittely on positiivisella tavalla vaihtelevaa ja jahka kahden ensimmäisen kappaleen turhanpäiväisestä bläkkiksensuristelusta on päästy, albumin aidosti antoisan sisällön ääreen päästään, kun bändin melodinen mahtipontisuus yltyy äärimmilleen ja kappaleet eeppisimmilleen.

Kuulisin mielelläni, mihin Miasthenia pystyisi megalomania-ruuvia vieläkin isommalle kääntäen, sillä seitsemän- ja puoliminuuttisessa Taqui Ongossa yhtye saavuttaa jo kohtuullisen vakuuttavaa myyttisuuden tuntua ja kappale onkin moonsorrowmaisuudessaan levyn ehdoton helmi, joskaan sillekään eeppisempi äänimaisema ei pahaa tekisi. Onneksi Miasthenia kuitenkin säilyttää pyrkimyksensä isoon soundiin kolmosbiisistä albumin loppuun saakka sortumatta enää alun pörinöihin ja kuuloaistimuksen lopputulemaksi korvien väliin jää positiivisen iso jälkikaiku.

Ellei eeppistelyn laulukieli nouse kynnyskysymykseksi, pystyisin kuvittelemaan Supremacia Ancestralista irtoavan paljonkin ilonaiheita niille, joiden mielestä Moonsorrow, Bathory ja Thyrfing ovat sitä kaikista parasta mahtavuutta. En nyt kuitenkaan, ja ihan Pohjoismaihin päin vetämättä, aivan yhtä hyväksi Miastheniaa kävisi laskemaan, mutta seuraavalla levyllä ei tarvitse brasilialaisten enää paljoa parantaa, kun kristittyjä karkotetaan jo samoilla taistelutantereilla. Papistolle lienee sama saako sen kirveen päähänsä Ukko Ylijumalan vai mayojen jaguaarijumalten nimissä...