Kansitaide Lathspell
Reborn in Retaliation
CD
[ Excesor Christianorum Records ]

( 7 )
01. Throne of Blasphemy
02. Forward the Spears
03. Biövskog
04. Retaliation
05. Only Death Remains

Kesto: 48 min.

Reilun vuosikymmenen kasassa ollut Lathspell on edennyt kolmanteen täyspitkäänsä ja jatkaa tyylinsä puolesta pitkälti edellisen levyn tunnelmista: kylmäsoundisen ja melodisen, mutta samalla hieman raakuuteenkin taipuvan black metalin hengessä. Pyörää ei ole lähdetty Reborn in Retaliationilla keksimään uudestaan, mutta perushyvä jälkeä on luvassa viiden biisin verran.

RiR on levynä kuin läpileikkaus norjalaiseen ja ruotsalaiseen metalliin vuosikymmen sitten, ja tietysti juuri siihen mustempaan alueeseen. Esimerkiksi neloskappale Retaliation on Gorgoroth-pastissia, mutta selkeämmillä soundeilla ja muiden biisien nopeammista kohdista taas tulee mielikuvia muun muassa Mardukiin. Eipä sillä, hyvin Lathspell tonttinsa hoitaa, jos nyt omaperäisyys ei olekaan bändin ominta aluetta.

Soundit tukevat yhtyeen musikaalista suuntausta ja selkeä, terävä kitarajälki on miellyttävää kuultavaa. Rummut nakuttavat myös maittavan tarkasti ja vokalistisaran rääkynöinti on roolistaan hyvin suoriutuvaa mallia. Jollain tasolla levyn annista tekisi mieli pitää oikeastaan hieman enemmänkin, mutta valitettavasti pitkissä biiseissä on turhankin paljon itsensä toistoa ja tavanomaista "ihan ok" -riffittelyä. Lyhyemmillä, tiiviimillä sävellyksillä kenties tämäkin tapaus olisi kertaluokkaa paremmalla mallilla.



24.08.2009, Serpent
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Elegia
Elegia
[ CD ]
http://www.myspace.com/lathspell666 Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1595
Palaa »
 
Bookmark and Share