Pirkanmaalta ponnistava Ruaste on Masterstroken miehistöä sisältävä, avoimesti Klamydiaa apinoiva projekti. Pitkään pinnan alla kuplinut viritelmä on vuosien varrella julkaissut erinäisiä pikkulevyjä kavereiden iloksi, eikä siinä mitään. Eri asia kuitenkin on, kannattaako näin heppoisia hengentuotoksia alkaa tarjota koko kansalle. Ramo-jengille Ruoaste kun lienee liian junttia suomirokkia ja mahtaakohan myyttisen Corolla-jengin keskuudessakaan olla nelosdivarin Klappikselle kysyntää.

Esikuvallaan on sentään joskus joku idea, mutta Ruasteella aivokäyrä näyttää suoraa viivaa. Nuottiöljyy onkin kuin kokoelma Vaasan Popedan albumiraitoja, joita ei soiteta enää koskaan studion jälkeen. Tekstit vetävät helposti alta alhaisimmankin riman teemojen ollessa kuin ammattikoululaisten ainekirjoitustunnilta. Lyriikkaa kun on rustattu esimerkiksi lumeen kusemisesta, mökkeilystä ja saunomisesta. Seuraavalla tallenteella ruodinnan alle otetaankin varmaan runkkaaminen ja paskalla käyminen. Luonnollisesti mukaan mahtuu myös pari totisempaa rallia, kuten Klamydiallakin aina.

Mukaan sessioihin on houkuteltu, ilmeisesti viinan voimalla, muutama nimimieskin, mutta eipä esimerkiksi Elias Viljanen tai Jarkko Ahola mitään lisäarvoa tälle levynkuvatukselle anna. Vesa Jokinen käy antamassa parilla biisillä eväidensä käytöstä synninpäästön, mutta Suomen oikeuskäytännössä tunnustamisesta ja tutkinnan avustamisesta ei paljoa anteeksi saa. Sitä paitsi törkeissä tapauksissa syytteen saa nostaa muukin kuin asianomistaja.

Minulla ei ole sinänsä mitään heviä ja punkkia sekaisin sotkevaa suomirokkia vastaan, jos vain kappaleet ovat hyviä. Ruasteen tapauksessa sellaisia ei ole sattunut mukaan yhtään tarttuvimmankin, Valkoista kohinaan, päämelodian ollessa pöllitty suoraan Klamydian Suomi on sun –veteraanitribuutista. Ruasteen miehistö ja taustavoimat ovat varmasti mukavia ihmisiä, mutta kiitos, ei enää lisää tällaista.