Noidat yhdistävät Kreikan ja Suomen, kun Witchcursen harpyijat ja Witchtigerin shamaanit lyövät taikasauvansa yhteen tällä seiskatuumajulkaisulla. Kyse ei ole kuitenkaan mistään simsalabimista vaan vanhan liiton heavy metalista, jossa vahvaksi perusteeksi lonksuvalle soitolle ja häpeämättömälle traditioiden kierrättämiselle löytyy se fakta, että tämä on tehty tosissaan ja rehellinen palo sydämessä.

Tällaiset palopuheet eivät auta kuitenkaan Witchcursea, jonka Sons of Evil on varsin mitäänsanomaton köpöttely ilman suurempia ideoita. Biisiä on tukevoitettu Maiden-henkisillä tiluliluilla, luupäisen kertsin mökäkuoroilla ja muilla tempuilla, mutta itse kappaleen rungossa ei ole paljoa tukevuutta. Kun laulajakin menettää joissakin kohdin lupaavaa kireyttä äänestään, sukeltaa Witchcurse yhä syvemmälle. Ei tällä kania saa hatusta.

Witchtigerin loitsu pelaa sävellyksellisesti paremmin: Magic and Hell on lupaavan simppeli riffittelyintro, jonka jälkeen napakka rokkailu ilman suurempia krumeluureja lähtee käyntiin. Pääriffillä pääsee pitkälle eikä kappale muuta oikeastaan tarvitsekaan. Vedenjakajaksi nousee kuitenkin Orgasmatronin laulu, joka on omiin korviini epävarmaa hymistelyä. Joku taas voisi sanoa, että näin tämä pitää tehdäkin.

Kauneus ja kovuus ovat siis kuulijan korvassa Under the Spellilla. Bändien traditionaalisuus on joillekin varmasti juuri sitä, mitä he kaipaavatkin, mutta itse näen liiaksi illuusion taakse, ja niinpä tämä taikajuoma ei vain tehoa tarpeeksi.