Kansitaide Root
Zjevení (reissue)
CD
[ I Hate Records ]

( 6½ )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä! Osta CDON:ista
01. Intro
02. Zjevení
03. Aralyon
04. Výslech
05. Upálení
06. Písen pro Satana
07. 666
08. 7 cerných jezdcu
09. Démon
10. Znamení
11. Cesta zkázy
12. Høbitov
13. Dogra’s Empire (version 1993)
14. Volání o pomoc (live)
15. Upáleni (live)
16. 7 cerných jezdcu (live)

Kesto: 53 mins.

Ruotsalainen I Hate Records jatkaa laadukkaiden Root-uusintajulkaisujen määrää kahdella uudella lätyllä. Järjestyksessään bändin ensimmäinen täyspitkä, Zjevení, on saanut niin ikään uuden version ja bonuksilla varustettuna totta kai.

Kulttisuosiota enemmän tai vähemmän ansaitusti nauttiva bändi edustaa tällä debyytillä vielä varsin hiomatonta orkesteria, jonka tyyli on hajallaan varsin moneen suuntaan, mutta joka hallitsee tunnelmapuolella silti varsin hyvin oman kudoksensa. Vajaan tunnin kestoon venähtänyt uusversio kattaa alkuperäisen materiaalin lisäksi kolme live-raitaa, sekä vuoden 1993 version Dogra’s Empire -kappaleesta.

Vaikka yhtyeen lähtökohdat noin muuten ovat aidon black metalin saralla, itse levyn musiikki on enemmänkin yhdistelmä perinteistä heviä ja varhaista toisen aallon black metalia. Vaan löytyypä vivahteita myös thrashin ja death metalin suunnalta. Erityisen raskasta, pahaenteistä tai raakaa materiaali ei missään mielessä ole, mutta samalla tämä tekee Rootista varsin persoonallisen ja omintakeisen kuuloisen yhtyeen.

Valitettavasti Zjevení toimii yksittäisellä riffi- ja kappaletasolla kokonaisuutta selvästi paremmin. Kunpa vain levy edustaisi laajemmin mahtavaa Pisen pro Satana -tasoa, niin tuotosta olisi helppo pitää hyvänä, ellei peräti erinomaisuutta hipovana. Harmiksi monet kiekon biiseistä ovat lopulta vain varsin yhdentekeviä rallatuksia.

Nillityksestä huolimatta yhtye jakaa mielipiteitä vahvasti, ja monet pitävät etenkin alkuaikojen Rootia kovana tekijänä. Tavallaan tämän ymmärtää, sillä Zjevení on aikaansa nähden edelleen soundeiltaan varsin kelpo platta, eikä levyn omaleimaisuutta, Big Bossin vokaaleista puhumattakaan, voi kieltää missään mielessä. Allekirjoittaneen mittaristolla Zjevení  kuitenkin edustaa yhtyeen keskinkertaisempaa tuotantoa, eikä sitä pakettina kehtaa suositella kuin bändin muusta materiaalista pitäville.



04.08.2009, Serpent
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
The Temple in the Underworld (reissue)
The Temple in the Underworld (reissue)
[ CD ]
Hell Symphony (reissue)
Hell Symphony (reissue)
[ CD ]
The Book (reissue)
The Book (reissue)
[ CD ]
Capturing Sweden - Live in Falkenberg
Capturing Sweden - Live in Falkenberg
[ CD ]
Daemon Viam Invenient
Daemon Viam Invenient
[ CD ]
http://rootan.net/ http://www.myspace.com/rootcze Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 1208
Palaa »
 
Bookmark and Share