Kansitaide Nahemah
A New Constellation
CD
[ Lifeforce Records ]

( 7 )
Osta CDON:ista
01. Much Us
02. Absynthe
03. Follow Me
04. Reaching The Stars
05. The Perfect 6.Depth Of The Mermaids
07. Air
08. Under The Mourning Rays
09. The Trip
10. Smoke’s Men
11. Outer

Espanjalainen Nahemah on pysytellyt allekirjoittaneen tutkan alla vuosien ajan siitäkin huolimatta, että yhtyeen debyyttilevy julkaistiin jo vuonna 2001. A New Constellation on jo järjestykseessään kolmas Nahemah-julkaisu.

Yhtyeen musiikki on sekoitusta melodisesta metallista ja progesta ajoittaista ambient-elementtiä unohtamatta. Toisinaan bändi kuulostaa In Flamesilta (siltä uudelta, sori), toisinaan mieleen tulee Dream Theaterin vanhat leijunnat tai Opeth. Pakettia täydentävät muhkeat kosketintaustat ja ajoittain levyllä vieraileva saksofoni.

Nahemahin esittämä musiikki ei ole elementeistään huolimatta sillisalaattia, vaan palikat pysyvät espanjalaisten käsissä varsin nätisti. Yhtye osaa tunnelmoida ja runtata nätisti musiikin kuulostamatta millään tavalla pakotetulta.

Oikeastaan puun takaa tullutta Nahemahia on vaikeaa haukkua erityisesti mistään. Yhtyeen musiikki kuulostaa taidokkaalta, hyvin harkitulta ja kaikin puolin varsin mehukkaalta. Ehkä miinusta voi antaa siitä, että joskus bändi kuulostaa härskin popilta (asteikolla Linkin Park), mutta muuten levyn parissa viihtyy hyvin. Riittääkö yhtyeellä silti personaallisuus pidemmän pääle, siitä en tiedä. Kaikkien progen ja metallin yhteenliittymästä kiinnostuneiden kannattaa tsekata Nahemah.



04.08.2009, Niko Kaartinen
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
The Second Philosophy
The Second Philosophy
[ CD ]
http://www.myspace.com/nahemahband Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Osta CDON:ista Lukukertoja : 2091
Palaa »