Musiikkia voi kutsua universaaliksi kieleksi, jota puhutaan useilla eri murteilla. Parhaimmillaan erilaiset murteet tuovat kieleen hienoja vivahteita, jotka rikastuttavat perinteisiä ilmaisumuotoja. Mutta aivan kuten sanallisessa keskustelussa joukkoon mahtuu kielenkäyttäjiä, jotka häpeilevät murrettaan ja pyrkivät ilmaisemaan itseään homogeenisellä kirjakielellä.

Edellä mainittuun joukkoon tuntuu kuuluvan myös venäläinen Nova Art, jonka lievillä progevaikutteilla koristeltu moderni metalli voisi yhtä hyvin olla lähtöisin vaikkapa Saksasta, Italiasta tai Jenkkilästä. Yhtyeellä olisi kaikki mahdollisuudet tuoda musiikissaan esiin slaavilaisia vivahteita, mutta sen sijaan se haluaa kuulostaa soinniltaan kansainväliseltä.

Selvennettäköön tässä välissä, että kansainväliseltä kuulostava musiikki ei ole synonyymi kaupallisuudelle. Näinä päivinä vaihteleva äänenkäyttö, tuplabassarit, alavireiset kitarat, möyryävä basso, avantgardismi ja yllätykselliset kappalerakenteet tuntuvat olevan metallibändien arkipäivää, mutta vain harvat saavat niistä aikaan kiinnostavaa tai persoonallista musiikkia. Eikä Nova Art tee asiaan poikkeusta.

Nova Artin lähimpänä vertailukohtana voidaan pitää Dead Soul Tribea, joka niinikään on yhdistellyt avantgardistisempaa ja progressiivisempaa otetta moderniin metalliin. Hengenheimolaisuutta Nova Artin ja Dead Soul Triben väliltä löytyy enemmänkin, sillä Devon Graves on valvonut Follow Yourselfin lauluosuuksien purkittamista. Devon Gravesin töiden tavoin Nova Artin mättämisestä ei jää juuri mitään muuta mieleen kuin jatkuva rytmien vaihtelu ja monipuolinen äänenkäyttö, joka vaihtelee herkästä hyminästä raivoisaan huutamiseen.

Yhtye on hyvin selkeästi kasattu laulusolisti Andrew Novan äänen ympärille, eikä muulle yhtyeelle jää juuri muuta virkaa kuin säestää tähteään. Vain satunnaisesti koskettimet ja kitara pääsevät koristelemaan kappaleita lyhyillä sooloilla. Järin virtuoosimaisiksi saati persoonallisiksi sooloilijoiksi heitä ei voi kutsua, minkä vuoksi Nova Artin musiikista puuttuu lajityypille tarpeellinen vivahteikkuus. Pelkkä rytmillä ja äänenkäytöllä leikittely ei takaa mielenkiintoa ylläpitävää musiikkia, jos lopputulos kuulostaa lähinnä neuroottiselta nykimiseltä. Maailma tarvitsee muutakin kuin keskinkertaisen venäläiskopion Dead Soul Tribesta.