Vantaalta ponnistava Semtex soittaa sludgeaan Bongzillan viitoittamalla tiellä, joten kyseessä on ulkonäöltään ja lyriikoiltaan varsin vihreää tavaraa sisältävä levy.

 

Levyllä on käytetty paljon sampleja 50- ja 60-luvun amerikkalaistyyppisestä huumevalistusmateriaalista, kuten esikuvillakin on välillä ollut tapana, joten levy alkaakin kirkasotsaisella varoittelulla marihuanasavukkeiden vaaroista. Sillä erolla, että loppukaneetin "don't do it" on pätkäisty huomattavasti kehoittelevampaan muotoon. Levy leikittelee sanoilla muutenkin, eikä musiikkiakaan tunnuta ottavan ihan niin vakavasti, esimerkkinä mainittakoon kakkoskappaleen reggae-väliosa.

 

Itse musiikki on hyvinkin autenttisen kuuloista pörinää, erittäin pehmeät yleissoundit yhdistettynä täysin säröttyyn kitaraan kuulostaa leppoisan liejuiselta. Vokalistin soundi on muutamaa astetta ilkeämmän kuuloista, kurkusta karjuttu kireähkö huuto saa lyriikoiden toistokohdat kuulostamaan enemmän käskyiltä kuin ehdotuksilta. Ilmeiseen esikuvaansa verraten on vokalistin ulosanti selkeästi kireämpää, ehkä enemmän Weedeaterin tyyliä hakevaa rehaamista, kuin Bongzillan leppoisan kurluttavaa karjuntaa. Muutamassa biisissä kuullaan "taustakarjujaa", jonka ääni on perinteisempää murinaa ja tuo noihin biisein oman pienen mausteensa. 

 

Riffipuolella bändi onkin vahvimmillaan, todella hyvällä poljennolla ja jopa groovella vedetään jättimäisiä riffejä toisensa perään. Esikuvilta on otettu parhaat ideat ja valettu niiden pohjalta oma lieju. Vaikkei Semtex vielä kuulostakaan täysin uudelta yksilöltä, eikä muilta kuulostaminen sinänsä ole huono asia, olettaisin että tulevaisuuden materiaali saa enemmän omia sävyjään.

 

Muutama erikoismaininta pitää kuitenkin nostaa esiin; levyn ulkonäköön ja taiteeseen on kiinnitetty huomiota, kansivihon päällä olevat muovi sekä rusehtava "voipaperi" tuovat designiin hyvän lisän ja kaikki macrokuvatut lähikuvat yrttikasvustoista ja nupuista ovat tietenkin asiaankuuluvia.

 

Negatiivisena mainintana voisin nostaa esiin lyriikat, tai ehkä enemmänkin niiden painamisen kansivihkoon. Kyseessä kun ei ole mitään kirjallisuuden merkkiteoksia, vaan paikoitellen hyvinkin tökeröä kielenkäyttöä, olisi ne voinut olla jättää kokonaan pois tästä setistä.

 

Joka tapauksessa erittäin positiivinen ensikosketus bändiin, jonka ensijulkaisusta jää erittäin mielyttävä olo tulevaisuutta ajatellen. Jos levy olisi saavuttanut minut demon muodossa, olisin varmasti rätkäissyt sille viisi papukaijaa ja kennelliiton merkin, mutta tällaisena virallisena julkaisuna siivilä on kireämpi. Jokaisen sludge-fanin kannattaa julkaisu kuitenkin hommata, sanoisin jopa ettette tule pettymään, sen verran autenttisella asenteella tässä lonnitaan eteenpäin.