Kansitaide Letargy Dream
2
CD
[ BadMoodMan/Solitude Productions ]

( 7½ )
01. Singularity
02. New Day Will Never Come
03. Uranus

Moskovalaisen Letargy Dreamin goottidoom on kaihoisaa melankolista ja melodista, eikä siltä sinänsä varmasti mitään genren tunnusmerkeistä puutu. Mutta erottaako yhtyettä toisaalta mikään useista samankaltaisista alan yrittäjistä? No, todennäköisesti ainakin se, että kappaleidensa keston puolesta Letargy Dream lähentelee jo termiä ”eeppinen”.

Levy nimittäin koostuu kolmesta kappaleesta, ja pituutta sillä on lähes tunti yhteensä, joten mistään ihan hittisinkkupituuksista ei Letargy Dreamin kohdalla voida ainakaan puhua.

Äkkikuulemalta kappaleet tuntuvat varsin junnaavilta, mutta pidemmässä kuuntelussa sentään osoittautuu, että yhtye on varsin taitava melankolis-romanttisten äänimaisemien luoja, ja jopa tietyt industrial-sävyt tuovat soppaan mukaan lisää omalaatuisuutta ja monipuolisuutta.

Taiteilijanimet Absient (laulu) ja Letarg (kitara, koskettimet, rummut) omaava yhtyeen ydinkaksikko on siis ainakin onnistunut luomaan oman genrensä sisällä jotain varsin omalaatuista, ja tässä mielessä myös yhtyeen hieman ”eksoottisempi” sijainti tuo nimenomaan sitä tiettyä omaleimaisuutta mitä joskus erikoisempi maantieteellinen sijainti tuo tullessaan. Kuten jo mainittua, ensi kuulemalta yhtyeen pitkät kappaleet vaikuttavat lähinnä junnaavilta, mutta enemmällä kuuntelulla niistä paljastuu uusia puolia, jotka nostavat ehdottomasti Letargy Dreamin kuuntelukokemusta enemmänkin plussan, kuin miinuksen puolelle. Kappaleissa on myös varsin pitkiä, pelkkään instrumentaalisuuteen ja tunnelmointiin perustuvia osioita, jotka tuovat omaa, sopivaa vastapainoaan bändin pääasiassa raskaammalle ja laahaavamalle ulosannille.

Absientin murinavokaalit tuovat mieleen eräänkin Kotamäen, mutta eivät silti kuulosta kaikista personaattomimmiltakaan, ja ajavat myös varsin mainiosti asiansa. Jostain syystä bändi on valinnut sanoituskielekseen äidinkielensä venäjän, joka tässä tapauksessa tuo varsinkin kieltä tuntemattomalle mukaan omaa mystisyyttään bändin ulosantiin, koska bändin sointi noin muutenkin kuulostaa kohtalaisen kohtalokkaalta ja pahaenteiseltä.

Kaikkien näiden positiivisempien seikkojen esiintuomisen jälkeen täytyy silti todeta, että jo kappaleiden pituuden vuoksi, sekä sen takia, että Letargy Dreamilta tuntuisi ylipäätänsäkin puuttuvan viime kädessä kappaleistaan tietty napakkuus, estää sitä muodostumasta miksikään ylivertaisen hyväksi kuuntelukokemukseksi genrensä sisällä. Tietystä omaperäisyydestään huolimatta.



28.07.2009, Heikki Puuperä
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Гелиополис
Гелиополис
[ CD ]
http://www.myspace.com/letargydream Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 998
Palaa »
 
Bookmark and Share