Varmaan on tullut aiemminkin todettua, että hyvät orkesterit Italiasta ovat melkoisen harvassa, mutta todetaan nyt vieläkin. Adimironin kohdalla debyyttilevy oli melko ankeaa kuultavaa kaikkine Cradle Of Filth -assosiaatioineen ja sekavuuksineen. Mutta huhhuh, onpa tänä päivänä bändillä aivan toinen ääni kellossa!

Kakkoslevy When Reality Wakes up lyö melko ällikällä, semminkin jos tuota mainittua debyyttiä on sattunut kuulemaan. Tyylisuunta on nimittäin ihan jotain muuta kuin kolmen pennin semiblackia, ja kaipa tästä on kielinyt jo levyjen välissä ilmestynyt pikkurieska, joka sai nimen Choose a New Direction. Tämän päivän Adimiron luotaa tukevariffisillä ja aavistuksen progressiivisilla, mutta myös tumman tunnelmallisilla vesillä. Tyylisuunnaksi voisi luonnehtia jonkinlaista modernia heavya, jonka taustalla on vahvoja thrash-vaikutteita, vaikkei mitään ”tissit-tissit”-komppia levyllä kuullakaan. Bändi kulkee melko hyvin omalla polullaan, mutta kyllä nelikko on myös tarkasti tutustunut Machine Headin, erityisesti Nevermoren ja miksei ranskalaisen Kragensinkin maailmaan. Yhtenä olennaisena yhteneväisyytenä edellä mainittuihin on, että soundimaailma on aivan hemmetin tukeva ja murea.

Levyn kappaleet soivat komeasti ja kokonaisuus on vallan toimiva. Hyvien riffien ja rullaavuuden lisäksi kiekon isoa antia edustaa vokalisti Andrea Spinelli, jolla on hivenen juuri Robb Flynnia muistuttava varsin maskuliininen ääni. Kun vielä laulu tuntuu muutenkin taipuvan, ei valittamista tosiaan jää.

Biiseistä voisi esiin nostaa Choice for a Maskin ja Still Winter Withinin, mutta kyllä hieno Prodigy-cover Spitfirekin kannattaa huomioida. Kappale on paitsi erinomainen, se kun sulautuu muuhun levyyn niin hyvin, että se voisi olla jopa Adimironin omaa tuotantoa.

Mikäli termi ”italialainen metalli” aiheuttaa vatsanväänteitä, mutta kuitenkin kaikin puolin hyvin tehty tavara ja jo mainitut referenssibändit iskevät, kannattaa viskata ennakkoluulot romukoppaan ja tutustua tähän laadukkaaseen jytinäpatteristoon. Ainakin meikäläisen hyllyssä levy saa oikein hyvän paikan. Enpä kyllä hetkeen muuten muista yhtä isoa harppausta tasonnostossa minkään bändin uralla!