Sacramentosta vuonna 1995 uransa startannut Hoods soittaa jenkki-hardcorea. Oikeastaan arvostelun kuvailuosion voisi lopettaa jo tähän, sillä bändi tekee asiat erittäin vanhan liiton hengessä: napakkaa soittoa, breakdowneja, hidasteluja, yksi biisi kaljanjuontipunkia (Let’s Have Fun, yllättäen) ja niin edelleen. Sanoituksissakin käydään läpi elämän perusasioita kuten circlepitiä, emopunkin tappamista ja Agnostic Frontin hehkutusta. Ainoa kummajaishetki koetaan, kun Betrayed heilahtaa puolivälissä konerumpu/efekti-osastolle.

Kai hommassa onkin tärkeämpää se, onko Mike Hoodin posse vakuuttava vai ei, ja onneksi tähän kysymykseen vastaus on myöntävä. Bändi takoo raivoa ulos nostalgisessa hengessä, joskus löysemmin ja joskus kireämmin. Itse herra Hoodinkin ulosanti on sopivan angstista karjuntaa, ja kahdessakymmenessä minuutissa Pit Beast saakin sanottua kaiken tarvittavan. Ammattimaista toimintaa.