Oululaisen Sacred Crucifixin thrashinsekainen death metal ei teknistele, ei tunnelmoi, eikä muutenkaan konstaile. Paikoin menosta tulee mieleen varhaisempi Death, paikoin svedukuolo tyyliin Dismember, moderneimmillaan jopa At the Gates. Aukottomia nämäkään vertaukset eivät toki ole, sillä painokkuudessa ei päästä Dismemberin kalma-asteille, kun taas hyökkäävyys ja terävyys on verrattavissa At the Gatesiin lähinnä avausraidalla. Death-assosiaatioita voi puolestaan ainakin osittain kiittää lauluista. Varmaa on kuitenkin se, että Sacred Crucifixin musiikki ei kiinnity tulevaan, vaan pikemminkin menneeseen aikamuotoon.

Vaikka Shallow Gravelta löytyy myös kipakampaa ja rivakampaa materiaalia, yleistunnelma levyllä on kiireetön. Biisit eivät toden totta ole alisteisia suorittamiselle tai itseisarvolliselle vauhdinpidolle. Kieltämättä kappaleet valuvat paikoin kuitenkin rutinoituneeksi ja kulmikkaaksi keskitempoiluksi. Tällöin levyltä kaipaa enemmän vauhtia ja etenkin vaaratilanteita; kieroutta, rujoutta ja pahansuopaisuutta. Levyllä on mielestäni aivan liikaa keskitempoisia, jopa hitaita riffejä, joissa pelataan yksinkertaisilla ja oletusarvoisilla melodioilla ja harmonioilla. Tästä esimerkkinä vaikkapa päätösraita You Follow the Zombien ja Sectarianin tietyt riffit.

Parhaimmillaan Sacred Crucifix on kuitenkin kohtuullisen viriili, jos samalla myös ennalta-arvattava tapaus, johon on mukava tukeutua, kun hyvin tehty vanhemman jäärän death/thrash metal riittää tyydyttämään kuunteluhimot. Avausraidan lisäksi esimerkiksi The Housessa ja Access Deniedissa on omat hyvät hetkensä. Shallow Graven soundit voisivat kuitenkin mielestäni olla hivenen likaisemmat, ja kuten sanottua, myös biisimateriaaliin kaipaisin lisää ilkeyttä. Nyt tuntuu, että bändin death/thrash ei paaluta tai tylytä, vaan esittelee itsensä hieman kautta rantain. Ainakin itse jään kaipaamaan sen kuuluisan ruuvin kiristystä vähän joka osa-alueella.