Samalla kun Ruotsin death metal -skenestä kirjoitetaan muistelmia ja Floridan jenkkiskenen uskotellaan yhä tuottavan relevanttia materiaalia, on 90-luvun alun suomalaisia death metal -klassikoita myös alettu pikku hiljaa kaivaa hautojen kätköistä uudelleen yleisön saataville. Vuonna 2006 tämä käsittely tarjoiltiin Demigodin Slumber of Sullen Eyesille ja hiljattain Mordicusin Dances from Leftille. Vaikka suomalaisesta death metalista - yllä mainittujen lisäksi vaikkapa Abhorrence, Xysma ja Convulse ansaitsevat tulla mainituiksi - ei tänä päivänä kenties puhutakaan samanlaisin äänenpainoin kuin genren Florida- ja Tukholma-varianteista, puskettiin 90-luvun alkuvuosina täällä kotimaassakin pihalle elinvoimaista kuolometallia, mistä myös Demilichin vuonna 1993 julkaistu ja bändin ainoaksi täyspitkäksi jäänyt Nespithe on kiistaton osoitus.

Nespithe on voimallinen ja varsin omaperäinenkin albumi. Sitä määrittävät Antti Bomanin syvääkin syvemmät viemärikorinat sekä kierohkot, alituiseen vaihtuvat riffit. Vaikka monet näistä riffeistä ovat hyvinkin tarttuvia, ovat biisit rakenteiltaan usein sen verran monimutkaisia, että ne eivät välttämättä iske ensikuulemalta. Henkilökohtaisesti pitäisin tällaista kunnianhimoa kuitenkin nimenomaan Demilichin vahvuutena; hyvänen aika sentään, The Sixteenth Six-Tooth Son of Fourteen Four-Regional Dimensions (Still Unnamed) -biisin alkuhan kuulostaa melkein kuin King Crimsonilta soittamassa death metalia! Vaikka materiaali on paikoin teknissävytteistä, eivät itse riffit kuitenkaan vaivu sormiharjoituksiksi tai rakenteet itsetarkoitukselliseksi mutkitteluksi, vaan ne mieltyvät vaivatta nimenomaan DEATH metaliksi. Riffien runsaus ja rakenteiden monimutkaisuus selittyykin ennemmin nuoruuden innolla, joka on isoin kirjaimin kirjoitettu koko albumin ylle.

Olisi helppoa sanoa Demilichin kuuluvan jokaisen suomalaisen kuolometallistin yleissivistykseen, mutta toisaalta se olisi osittain myös Nespithen aliarviointia. Niin levyn soundit kuin biisimateriaalikin nimittäin ovat kestäneet varsin hyvin aikaa, ja siksi Nespithea ei tule pitää ainakaan pelkkänä reliikkinä. Toisinaan kuultavakseen haluaa toki kentiessuoraviivaisempaa death metalia, mutta ensilääke tähänkin löytyy itse asiassa tältä uudelleenjulkaisulta The Four Instructive Tales... Of Decomposition -demolta peräisin olevien bonusraitojen muodossa. Nämä alun perin vuonna 1991 julkaistut neljä biisiä täydentävät kuvaa monipuolisesta, kyvykkäästä ja rehellisestä suomalaisesta death metal -yhtyeestä. Kuten Averse Sefiran Wrath reilun vuoden takaisessa haastattelussa yksiselitteisesti totesi: suomalaisten pitäisi kuunnella enemmän Demilichia!