Reilut kolme vuosikymmentä veivannut, Troyn veljesparin (Tino ja Chris) vetämä NWOBHM-klassikko Praying Mantis on läpikäynyt pitkän matkansa varrella hajoilemisia ja muodonmuutoksia jos toisiakin. Yhtyeen viimeisin inkarnaatio sai alkunsa 2007, kun veliveikkosten pulkkaan hyppäsivät uusina miehinä vokalisti Mike Freeland sekä rumpali Benjy Reid ja kakkoskitaristi Andy Burgess. Aina NWOBHM:n kakkosdivisioonassa uinut orkesteri on ajautunut vähä vähältä kauemmaksi 80-luvun uuden aallon brittiheavystä, ja nykyisessä, kovastikin aikuisempaan hard rockiin kallistuneella soundillaan Praying Mantis taitaisikin olla todennäköisempää nähdä FireFestissä kuin Keep It True- tai Headbanger's Open Air -festareilla.

Mantis-uutuus Sanctuary edustaa melkolailla tarkalleen sitä linjaa jota nyt Frontiers-levylafkan perustauhka satereotyypillisimmillään edustaa: kokeineita muusikkoja, hyvää soittoa, melodisia biisejä "aikuiseen makuun" ja kakku kuorrutetaan lopuksi hyvä-äänisellä vokalistilla. Hieno on Freelandinkin laulusoundi, muistuttaen korkeammalla laulaessaan "poskiontelo-falsetteineen" Back For The Attackin aikaista Don Dokkenia ja toisinaan taas Deep Purple -legenda Glenn Hughesia. Valitettavasti tätä tavaraa nyt on musiikkinsa puollesta vain kuultu niin helvetisti, että minulle jää useammallakin kuuntelulla hämärän peittoon, miksi kaiken Frontiers-melodiahutun seasta pitäisi poimia ostoskoriinsa juuri Sanctuary? Henkilökohtaisesti en ole saanut mitään kicksejä Praying Mantiksen vanhasta heavystä eikä minulle oikein aukea tämä aor-suuntautuneisuuskaan. Tyyli muuttuu, mutta Praying Mantis tuntuisi silti tiukasti pysyttelevän siellä kakkosdivisioonassa. Mutta kaipa sillä on sen verran tarpeeksi vanhan liiton faneja, että leivässä pysyy. Eihän se varsinaisesti huono ole, turha vain.