Melodinen death metal tuntuu kärsineen ankarasta inflaatiosta jo pitkään, mutta kyllä saralla vielä kyntäjiäkin riittää. Yksi tällainen on texasilainen rymyryhmä nimeltään As Eden Burns, jonka kontolta löytyy yksi pikku rieska ennen tätä debyyttilevyä.
Onko As Eden Burnsilla sitten mitään annettavaa genrelle? No, on ja ei. Verrattuna skandinaavisiin lajitovereihinsa jenkkiporukka pistelee kitarat laulamaan paikoin lähes sinfonisissa sfääreissä, mukana on hardcoremaisuuksia ja grindcorea, ja laulaja vetää osuutensa yksioikoiseen screamotyyliin. Sinänsä originellimmassa tyylissä ei mitään vikaa ole, mutta varsinkin tuo laulu käy pitemmän päälle pahasti rassaamaan. Lisäksi musiikin yleisilme tuntuu jotenkin hosuvalta ja jotenkin ”täyteen ahdetulta”. Jo muutaman biisin jälkeen tulee sellainen olo, että nyt on kuultu ihan liikaa asioita sulatettavaksi liian nopeassa tahdissa. Hienot yksityiskohdat hukkuvatkin kuin hiekanjyvät Saharaan kun niitä ängetään mukaan liki hengästyttävään tahtiin.
Positiivista on se, kuinka ennakkoluulottomasti yhtye tarttuu tähän genreen, ja As Eden Burns saakin ajoittain niskat notkumaan varsin hyväksyvään tapaan. Myös soittajien tekninen taituruus on täysin kiistatonta. Kuitenkin jotta bändin levyjä tulisi jatkossa ostettua, toivoisin laulutyylin monipuolistuvan huomattavasti ja yhtyeen tekevän sovituksista pari pykälää ilmavampia. Nyt tästä saa tarpeeksensa melko nopeasti.
23.06.2009, Marko Saarinen |