Ukrainalainen Drudkh on saanut jalansijaa pakanametallibändien värikkäästä joukosta paitsi tasokkaalla ja tunnelmallisella musiikillaan, myös reippaalla julkaisutahdillaan. Järjestyksessään Microcosmos onkin jo seitsemäs täyspitkä, sitten bändin uran alun vuonna 2002.
Vankasti politiikkaan, haastatteluihin sekä valokuviin etäisyyttä pitävä bändi ei ole liiemmin tyyliään kehittänyt tai muuttanut, eikä Microcosmos tee tähän poikkeusta. Luvassa on tälläkin kertaa täyteläinen paketti alakuloista metallia, joka musikaalisesti on luonnollisestikin hyvin lähellä black metalin tunnuspiirteitä, mutta omia vivahteitaan siihen sekoittaen. Voisipa jopa jossain määrin kuvailla Microcosmosin sävellyksellistä antia samalla tavalla "progehtavaksi" kuin vaikkapa Shiningin V - Halmstad -levyn popahtavia ja rokahtavia "epämetallimaisuuksia" - hienoisia folkmetalmaisuuksia tietystikään unohtamatta.
Levynä tekele ei ole lainkaan hassumpi, muttei myöskään yhtyeen parasta antia. Microcosmos on tavallaan hyvinkin turvallinen Drudkh-julkaisu hillitylllä ilmeellään, rauhallisella tempollaan ja melankolisella syystunnelmoinnillaan. Bändin progehtavat ideat saattavat kuulostaa tässä kontekstissa juuri itseltään, mutta mitään liian monimutkaista tai aidosti kokeilevaa ei ole syytä pelätä (tai toivoa).
Soundit ovat kohdallaan, tasavarmaa kevyttuotantoa, ja laulupuolen ärähtelevä rähinöinti on miltei liiankin ärisevää näin fiilistelevään musisointiin. Kyllähän tätä ihan mielikseen kuuntelee, mutta rahtusen enemmän olisi odottanut lopputuloksen kuitenkin kolahtavan.
22.06.2009, Serpent |