Kansitaide Deströyer 666
Defiance
CD
[ Season of Mist ]

( 9½ )
Osta levy LEVYKAUPPA Äxästä!
01. Weapons of Conquest
02. I Am Not Deceived
03. Blood for Blood
04. The Barricades Are Breaking
05. A Stand Defiant
06. A Path to Conflict
07. A Thousand Plagues
08. Human All Too Human
09. A Sermon to the Dead

Kesto: 41:27

Maailman eurooppalaistunein australialaisbändi D666 edustaa nykyaikaisen äärimetallin kentässä niitä bändejä, jotka aidosti erottuvat myös genrensä muista nimistä. Omaperäistä musiikkia, muttta samalla kovin tutunloloisia ideoita viljelevä orkesteri onkin kerännyt tuotoksillaan lauman kannattajia, jotka ovat odottaneet tätäkin teosta kuin kuuta nousevaa.

Eivätkä suinkaan suotta, sillä kyseessä on mahdollisesti jopa bändin paras tuotos, josta jotain kertoo jo se, että näinkin pitkäaikaisen fanipojan mielen on vakuuttanut se kappalekavalkadi, jonka yhdeksänraitainen Defiance on eteen laskostanut. Kuten aiemminkin, Defiance on monisyinen yhdistelmä black-, death- ja thrash metalia ja kuitenkaan olematta puhtaasti näistä mitään. Kuitenkin näitä kaikkia tyylisuuntia taidokkaasti yhdistellään toisiinsa ja lopputulos on äärimmäisen hiottu, likipitäen täydet pisteet ansaitseva mestariteos, joka yllyttää kuuntelemaan itseään kerta toisensa jälkeen, kutsuvasti, armottomasti, viipyilemättä.

Deströyer 666 on myös niitä bändejä, jotka ovat hienoisesti muuttuneet levytys levytykseltä ja aina jotain uutta on lisätty ja/tai vanhaa poistettu. Tietynlainen alkukantainen karkeus on karissut pois ja tarttuvammat melodiat ovat vallanneet itselleen lisää lääniä. Siltikään ei ole syytä erehtyä luulemaan, että kyseessä olisi jonkinlainen löystyminen tai vanhuuden mukanaan tuoma väsähtäminen, sillä aggressiivisuutta, väkivaltaisuutta ja suorasukaista raivoa on luvassa runsain mitoin.

Suurin ero onkin ehkä siinä, että Defiance on tarttuvinta diströieriä ikinä. Järjettömän hienoja riffejä, komeita melodioita, tiukkoja liidejä ja jopa puhdasta laulua! Aivan kuin ripaus puhtainta perinteikkäään heavy metalin nerokkuutta olisi lirahtanut joukkoon keitokseen maustamaan sitä entisestään! Myönnän, etten löydä riittävästi ylisanoja, joilla hehkuttaa kuinka likimain täydellinen teos on kyseessä. Vaikka levyä on pyöritellyt käytännössä kuukausia ja haukkonut henkeään joidenkin riffien tahtiin, ei kyllästymistä ole ilmassa.

Jos Deströyer 666:n materiaali on lukijalle aiemmin vierasta tai ehkä aiemmin vain "puoliksi iskenyttä", on Defiance (siltikin) tutustumisen arvoinen. Se kyseenalaistaa itse bändin aiemman annin ja ahtaa moottoriinsa lisää nitroa. Jos tätä pitäisi verrata aiempaan materiaalin, on kyseessä kuin Phoenix Rising-, Cold Steel... ja Terror Abraxas -levyjen parhaiden osien ristisiitos. Defiance on heikoimmillaankin sitä tasaisen hyvää laatua, mitä bändiltä on totuttu kuulemaan ja parhaimmillaan yhtye jopa ylittää itsensä. Jos ette usko, tsekatkaapa vaikkapa kappaleet I Am Not Deceived, A Thousand Plagues tai lievästi bathorymainen lopetus A Sermon to the Dead.

Vaikka erinomaiset biisit sinänsä riittävät jo hyvään levytykseen, ei todella erinomaista levyä tehdä ilman hyviä, musiikkiin sopivia soundeja. Tälläkin osa-alueella on KK Warslut kumppaneineen tehnyt järisyttävää jälkeä ja saanut Defiancelle häikäisevän hyvät, äärimmäiset rautaiset ja raskaat, mutta pirullisen selkeät soundit. Jokaisella instrumentilla on riittävästi tilaa ja dynamiikka toimii täydellisesti. Kokonaisuus on kruunattu bändin tavaramerkkimäisillä vokalisoinneilla, aggressiivisella ärähtelyllä ja riipivällä rääkyvivahteisella annilla, ja homma vielä nousee uudelle tasolle lopetusbiisin puhtaiden osuuksien myötä.

Olen vakaasti sitä mieltä, että tämä on yksi parhaita levyjä vuosiin ja ihmettelen syvästi, jos jokin toinen levy pääsee edes lähelle tämän kiekon tarjontaa vielä tämän vuoden puolella. Aware! Beware! WAR!



22.06.2009, Serpent
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Terror Abraxas
Terror Abraxas
[ MCD ]
http://www.destroyer666.net/ http://profile.myspace.com/index.cfm?fuseaction=user.viewprofile&friendID=109377258 Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Kuuntele Spotify:sta, tarvitset spotify clientin! Osta CDON:ista Osta Levykauppa Äxästä Lukukertoja : 6448
Palaa »
 
Bookmark and Share