Earth Crisis palaa kahdeksan vuoden tauon jälkeen hardcore-kartalle. Poliittisista kannanotoistaan ja vegaani-, eko- ja eläinaktivismista tunnettu yhtye ei ole löysentynyt yhtään. Yhtyehän oli etunenässä luomassa koko straight edge -liikettä hardcore-piireihin ja on monessa suhteessa pioneeri metallisen hardcoren saralla. Ote on edelleen silkkaa väkivaltaa ja varsinkin Karl Buechnerin huutolaulu kuulostaa ehkä paremmalta kuin koskaan, tuoden mieleen Jamey Jastan ja Peter Dolvingin sekoituksen.

Totuuden nimissä on todettava, ettei musiikillisesti yhtye ole enää pätkääkään yllättävä, mutta ei sen tarvitsekaan olla. Hardcoren ilmaisulliset rajoitukset tiedetään mikäli genrerajojen sisällä halutaan pysyä, mutta osaava kokki erottuu joukosta, vaikka mausteet olisivat samat kuin muillakin. Kappaleet pidetään lyhyinä ja ytimekkäinä, eikä yksikään kellota yli kolmen ja puolen minuutin. Riffejä kuvaa parhaiten sana ”murskaava” ja tempoa kehdataan jarrutella tarvittaessa, mikä on omiaan rakentamaan To The Deathin betoninvahvaa yleissoundia. Kitarasoolojakin kuullaan, eivätkä ne ole yhtään hullumpia, kuten When Salves Revolt osoittaa. Lienee turhaa mainita, että lyriikat ovat edelleen samaa, kiukkuista linjaa.

Jotenkin nousee hymy suupieliin, kun genren pioneeri palaa pitkän tauon jälkeen ja näyttää kaapin paikan nuorille nousukkaille, joille meikkaaminen ja hiuslakka tuntuu olevan musiikkia tärkeämpää. Jos olet menettänyt uskosi metalliseen hardcoreen, suosittelen tutustumaan To The Deathiin. Kyseessä on nimittäin paras julkaisu genrensä karsinassa sitten Hatebreedin Supremacyn, josta on jo kolme vuotta aikaa. Ei tätä paljon paremmin voisi tehdä.