|
01. Fanfare (intro)
02. Blooded Shore
03. Sea Wolf
04. Vinland
05. The Land
06. Death And Resurrection Of A Northren Son
07. The Messenger
08. Flash Of The Silverhammer
09. The Wheel Of Sun
10. Instrumental (outro)
|
Pääpiirteittäin Nordland II:n arvion voisi todeta vaikkapa lukemalla I-osan vastaavan. Kyseessähän on periaatteessa eri osat samaa levyä. Siksi tätä ei pidäkään ottaa itsenäisenä teoksena, vaan I-osan täydentäjänä. Se onkin lähes toisinto edeltäjästään, mitä tulee levyn rakenteeseen. Niille, joille Nordland I kolahti, en näe mitään syytä, miksei tämäkin. Soundillisesti levy on lähes sama kuin edeltäjänsä. Soundimaailma vaihtelee jonkin verran kappaleista riippuen. Suurta eroa ei kappaleiden väleillä silti ole. Edelleenkään kyseessä ei ole täysin puhdasverinen viikinkilevy, vaan kokonaisuutta sekoittavat hajanaiset thrash-vivahteet, jolloin levyn tunnelma hieman särkyy. Yhtään huonoa kappaletta ei silti levylle ole eksynyt, ja jylhää metallisinfoniaa täydennetään eeppisillä kuoro-osuuksilla ja harvoilla akustisilla kitaraosioilla. Edeltäjäänsä verrattuna kokonaisuus on eheämpi. Intron jälkeen levyn avaava kappale Blooded Shore on yksi kokonaisuuden parhaista kappaleista. Tätä seuraavat eeppiset kappaleet Sea Wolf, Vinland ja The Land eivät paljoa jälkeen jää. Näiden kaikkien kappaleiden laulussa on nyansseja ja ihme ja kumma, Quorthon yrittää jopa laulaa. Laulu onkin yksi levyn heikommista lenkeistä, edelleen. Paikoitellen ihan kelvollista, mutta toisaalta eihän ei iso-Q silti koskaan ole mikään virtuoosi laulussa ollutkaan. Kuten I-osiossa, jylhyyden hajoittaa mättökappale, tässä tapauksessa Death And Resurrection Of A Northern Son. Pakkaa se ei silti sotke, vaan sopii kokonaisuuteen aivan yhtä hyvin kuin edeltänyt "virkaveli" Broken Sword. Tantereen tömistämisen jälkeen kahden seuraavan kappaleen, The Messengerin ja Flash of the Silverhammerin raskaat thrash-kitarat tuovat hiemaan mieleen sekoituksen Destroyer of Worldsin eeppisistä ja raskastempoisista kappaleista. Laulun puolesta kumpikin voisi ollakin DoW:lta Nämä kaksi erottuvatkin jonkin verran kokonaisuudesta, varsinkin Flash of the Silverhammer. Levyn viimeinen kappale ennen outroa, yli kymmenminuuttinen The Wheel of Sun on selkeästi luotu päätöskappaleeksi. Hieno päätös levylle ja koko kokonaisuudelle. Nordland I-II:n lopputuloksena on massiivinen yli kahden tunnin eeppinen teos, josta riittää sulateltavaa joksikin aikaa. Levyn päättävä instrumentaali antaa kenties osviittaa siitä, että Bathoryn tarina ei ole vielä lopussa. Vaikka Hammerheartin, Blood on Icen tai Twilight of the Godsin tasolle ei ylletäkään, ja olisi kohtuutonta lähteä sellaista vaatimaakaan, niin Bathory voi edelleen kulkea selkä suorana. Ja se on tärkeintä.
17.05.2003, Janne Rintala |
|
