Entinen Judas Priest- ja Iced Earth -nokkamies Tim "Ripper" Owens kirjoitti sopimuksen SPV:n kanssa ja julkaisee nyt debyyttisoolonsa, jolla äijää auttelevat lukuisat metalliskenestä tutut kaverit. Heti kärkeen täytyy todeta, että levyltä löytyy todella tarttuvia melodioita vain aniharvoin, vaikka Ripperin äänen raaka viba tuleekin hyvin esiin. Tällainen äänenkäyttö alkaa kuitenkin jo muutaman biisin jälkeen kuulostaa puuduttavalta. Suurin ero Owensin ja esimerkiksi Halfordin välillä on siinä, kuinka jälkimmäinen pystyy luomaan koskettavia melodioita ja koukkuja laulussaan, kun taas Owens pysyttelee varsin kylmän viileässä ja tunteellisesti elottomassakin ilmaisussa. Myös Ripperin lyriikoista puuttuu luontainen soljuvuus ja hienous. Ennemminkin ne kuulostavat väkinäisiltä ja naiiveilta pääosin sanojen negatiivisissa merkityksissä.

The Cover Up on levyllä ensimmäinen biisi, joka saa tuntosarveni heräämään. Myös To Live Againissä on yritystä, mutta huippuveisuksi siitä ei ole. Musiikillisesti levyn biiseissä ei ole kauheasti lihaa luiden päällä, mitä kokonaisuuteen tulee. Mikään ei oikein erotu edukseen, ja lopulta levy on vain korkean laulannan ja puolihuolimattomien biisien kavalkadia, eikä jätä oikeastaan minkäänlaista jälkimakua. The Light on hyvä esimerkki biisistä, joka ei palvele yhtään mitään tarkoitusta, vaikka se kuinka yrittää olla nopea ja kaoottinen.

Tämä levy ei vain lähde, piste. Hyvin vähän lihaa luiden päällä. Paljon raskautta, joka ei palvele mitään tarkoitusta ja eksyy heikkoon sävellystyöhön ja hämäriin sovituksiin. Siitäkin huolimatta, että Ripper Owensilla on debyyttisoolollaan mukanaan mm. sellaisia muusikoita kuin Chris Caffery, Bob Kulick, Dave Ellefson, Rudy Sarzo, Billy Sheehan, Doug Aldrich, Vinnie Appice ja Simon Wright, eivät he edes yhdessä pysty pelastamaan levyä hukkumiselta.

Play My Game? Sori, ei kiinnosta.

Former Judas Priest and Iced Earth frontman Tim “Ripper” Owens signs with SPV and releases his debut solo effort, complete with an astonishing list of buddies from the metal scene helping Timmy get started. I have to state that the definitive catchy melodies are few and far between here, although Ripper covers pretty well with his raw vibe, which manages to become redundant after a few songs anyway. Really, the one thing that separates Owens from Halford per se ­ going back to the Judas Priest days ­ is the fact that Halford knows how to create stirring melodies and hooks in his vocals whereas Owens tends to be cold and lifeless in the emotional aspect. Another thing about Ripper's lyrics is that they lack natural flow and panache. Instead, they sound forced and naïve in a negative way for the most part.

The Cover Up is the first tune here to tweak my antenna a bit. To Live Again has a bit of something, but not enough to really be a top track. Musically, these songs don't have much meat on the bone as far as the whole is concerned. Nothing stands out and all you are left with is high-pitched screaming and haphazard songs that don't even manage to leave much anything of an aftertaste. The Light is a good example of a song that just doesn't serve any purpose whatsoever, regardless of the fact that it tries to be heavy and chaotic.

Not a good album, period. Very little meat on the proverbial bone. Lots of heaviness that serves no purpose and is lost in the absence of good songwriting and dismal arrangements. Regardless of the fact that Ripper Owens has buddies like Chris Caffery, Bob Kulick, Dave Ellefson, Rudy Sarzo, Billy Sheehan, Doug Aldrich, Vinnie Appice, Simon Wright and many others playing on the various songs on his debut solo album, even they cannot save this sinking ship.

Play My Game? Sorry, not interested.