"Ei nimi miestä pahenna, ellei mies nimeä" on sanonta, joka voisi ainakin näin suomalaisen nimiassosiaation puolesta sopia tämän bändin kohdalle kuin nappi otsaan - orkesterin nimi kun ei herätä mitään positiivista tai kiinnostavaa mielikuvaa allekirjoittaneen saksan suhteen kielitaidottomassa päässä. Yllätys olikin positiivinen, kun orkesterin kakkoslevyn kansista kuoriutui esiin aggressiivinen ja raaka black metal -tekele, joka potkii persuksille monella taholla.

Declaration of War on pohjavireeltään black metalia, mutta sen rujoissa ja raakalaismaisissa riffeissä kuuluu death- ja thrash metalin vaikuttimet. Ehkä tässä on, saatekirjaa myötäilläkseni, jotain samaa kuin Australian war metal -skenessä: röyhkeyttä, raakuutta, kaaosta ja mielipuolisuutta. Biisit ovat repiviä ja purevia kautta linjan, mutta sen enempää tempon kuin riffien tyylin osalta ei toisteta vain yhtä tai kahta eri kaavaa. Levy pysyykin loppuun asti kiinnostavana ja yllättävän toimivana teoksena, jonka röyhkeys ja karkeus pitävät hyvin otteessaan.

Oman osansa rosoisuuteen ja raakuuteen antavat tuotoksen barbaariset ja murjovat soundit. Kitaroiden basson sävyttämä murina on oivallista jälkeä, ja tätä vain täydennetään rumpujen tuhovoimaisella paukutuksella sekä astetta paremmilla karjumisilla ja rääkyvokaaleilla. Näiden yhdistäminen pääasiassa mainiosti toimiviin riffeihin saa lopputuloksen kuulostamaan toimivalta ja hyvin koostetulta kiekolta. Parantamisen varaa olisikin käytännössä vain yksittäisten riffien ja yleisen loppuhionnan saralla. Muuten DoW on varsin kelpoa kuultavaa.