Ruotsin kenties aliarvostetuin metallipuolen uurtaja on jo kolmatta vuosikymmentä starttaileva Necrophobic, joka on ehtinyt pusertaa ikävuosiensa aikana vain viisi täysipitkää levytystä. Yhtyeen kuudes tuleminen, uhmakkaasti nimetty Death To All, antaa vain lisäsyyn ihmetellä miksei bändiä ole nostettu tämän enempää kartalle.

Jos joku on tämän pitkän linjan veteraanin missannut, on kyseessä ruotsalainen 1989 alkunsa saanut death metal -tapaus, jonka musiikista voi löytää niin ripauksen mustuutta kuin thrashiakin. Siinä missä monet nykypäivän bändit menevät ajan hengessä tai kapeisiin kategorioihin rajoittuneena, pistää Necrophobic tiskiin oman tyylinsä: melodista, tarttuvaa, tiukkaa ja intensiivistä metallia - ja samalla haistattaa paskat kompromissihakuisille tusinabändeille, jotka lähinnä kloonaavat toisiaan mielikuvituksettomuutta pursuten.

Death to Allin räjähtävää tykitystä voisi luonnehtia sekoituksella Slayerin aggressiota, perinteisen ruotsi-deathin raskautta, Dissectionin melodioita ja melodisen black metalin mustanpuhuvaa henkeä. Mikä parasta, heikot hetket on karsittu minimiin ja bändi on todella onnistunut saamaan melodioistaan tarttuvia ja riffeistään hengästyttäviä.

Ainoa miinusmerkki vilahtaa hieman laihanoloisista soundeista, jotka olisivat totta vieköön olla paremmatkin. Rummut tykittävät selvästi, mutta turhankin ilmavasti ja kevyesti. Kitarassa puolestaan olisi voinut olla kiukkuisempaa ja ruosteisempaakin säröä, nyt se tuntuu hieman veltolta ja väsyneeltä, aivan kuin soundien hakemisen suhteen olisi loppunut aika kesken. Vokalistin kiukkuinen karjunnan ja raakkunan sekoitus pelastaa kuitenkin paljon.

Kaikkiaan Death to All on helvetillisen onnistunut ja tasaisen vahva kiekko, joka tarjoaa samalla kertaa tuttua ja turvallista, mutta myös aidosti omaperäistä ja tarttuvaa kamaa. Maino levy mainiolta bändiltä, joka ansaitsisi tulla kuulluksi laajemminkin.