Aivan vuosituhannen alussa alkunsa saanut saksalaisbändi on ahertanut levyjensä parissa varsin tiivistä tahtia. Sitten debyyttilevyn vuodelta 2002, on bändi saanut nyt jo kuudennen täyspitkänsä valmiiksi. Vaan onko kehityksen suunta kuitenkaan aivan oikea bändin valitseman black metalin saralla?

Nopeatempoisen ja pääosin turhauttavan suoraviivaisen Verführerin perusteella touhun voisi tuomita turhaksi, sillä orkesterin kasvoton ja puolikarkea metalli on niin kuultu ja koettu sen miljoona kertaa, ettei pahemmasta väliä. Särmää, tarttumapintaa ja oivaltavaa sävellystyötä ei löydy sen enempää kuin omaperäisyyttäkään ja ainoat pinnat tulevat lähinnä perustavaa laatua osoittavasta yhteensoitosta ja sinänsä kelvosta tuotannosta.

Endstille on saavuttanut omalta osaltaan sen pisteen missä Marduk tylsimpinä aikoinaan haahuili, mutta astetta paria kasvottomammin ja haukotuttavammin. Nopea black metal parilla keskitempoisella biisillä ei riitä innostamaan, kun koukut ovat jääneet studion lattialle, eikä bändin karhea soundi tai rujo rääkylaulanta sitä pelasta. Ihan menettelevää materiaalia tämä toki on, jos omaperäisyydestä ja tarttuvuudesta viisveisaa, mutta mitään erityistä tai mieleenpainuvaa tällä ei ole tarjota.