Oululainen Murena debytoi vuonna 2007 Metonin Jakso –levyllä, joka herätti kuulijoissa ja kriitikoissa varsin positiivia reaktiota, ja assosiaatioita erinäisten poukkoilevasta metallista tunnettujen kotimaisten ja ulkomaisten orkestereiden suuntaan. Persoonallisesti neliäänisellä vokalisoinnilla varustettu kvartetti jatkaa hyvää linjaansa uudella, Katoamispiste –levyllä.
Kolmeen eri näytökseen jaettu Katoamispiste tekee samat temput kuin debyyttilevykin, mutta huomattavan paljon hiotummin. Siinä missä debyyttilevy oli jotenkin rosoinen aina soundejaan myöten, Katoamispiste esittelee huomattavasti silotellumman Murenan.
Kolmen näytöksen taktiikka toimii yhtyeen kohdalla, sillä Katoamispiste on hyvällä tavalla helppoa kuunneltavaa. Bändi on virittänyt hyppykeppinsä entistä parempaa iskuun. Nyt poukkoilua tulee aavistuksen vähemmän, mutta paljon terävämmin kuin aikaisemmin. Silti mistään Mr. Bunglen Disco Volantesta ei ole kysymys, vaan ihan rehellisestä metallista, jonka rakenteita on sekoiteltu mielenkiintoisella tavalla.
Levyn kappalemateriaalikin on kauttaaltaan tasokasta, mitä nyt Huipennus-kappaleen rumpukompit ovat välillä jo niin mielenkiintoisia, että ykkösen ei voi hakea kuin laulajavierailija Jarkko Martikaisen laulusta. Mies sopii raidalle enemmän kuin hyvin. Muutenkin Murenan musiikki ei ole menettänyt mitään olemuksestaan, vaikka kaahaamisen määrää on hieman rajoitettu.
Katoamispiste on kokonaisuutena mielenkiintoinen ja viihdyttävä levy, jota voi suositella kaikille haasteellisemman metallin ystäville. Eiköhän ne Stam1na-vertailutkin ala tästä aikaa myöten hälvetä.
06.05.2009, Niko Kaartinen |