Overkillin livesetin alun ajan tulee ihasteltua suuren maailman meininkiä useine kameroineen ja valoineen. Samalla pari ensimmäistä biisiä menee ohi kuin huomaamatta. Vasta kun Evil Never Dies ja eritoten Deny The Cross tärähtävät eetteriin, alkaa vanhakin lämmetä ja keho alkaa osoittaa hikoilun merkkejä. Overkill osoittaa ainakin näin livenä olevansa vielä pirun tiukassa kunnossa, sillä soitto rullaa mallikkaasti näiltä speed/thrashmetallin jenkkiveteraaneilta, ja vokalisti Bobby ’Blitz’ Ellsworthin ilkeä äänikin on erinomaisesti kohdallaan. Orkesteri uhkuu kohtuullisen hyvää live-energiaa, vaikka esimerkiksi kakkoslevyltä löytyviin vanhoihin livepätkiin verrattuna riehuminen onkin monta astetta kevyempää luokkaa. Moshaamisen vähyys oikeastaan hiukan ihmetyttääkin, kun on aina omannut mielikuvan Overkillistä perkeleen kovana lavaesiintyjänä, ja kun nuo iäkkäämmätkin narut sen kerran todistavat. Liveosuuden sisältö lämmittää erityisesti vanhoja diggareita, sillä setti käsittää pääsääntöisesti alkupään levyjen materiaalia. Jos kappaleet, kuten Deny The Cross, In Union We Stand, Powersurge tai vaikkapa Horrorscope iskevät ohimoon, on nostalgiapaketti valmis. Hiukan kuitenkin harmittaa useiden takuuvarmojen tykkibiisien kuten End Of The Line, Drunken Wisdom, Dreaming In Columbian tai World Of Hurt puuttuminen, sillä niillä olisi voinut hyvin korvata vastaavan määrän heikkotasoisempia, tuoreempia biisejä. Isokokoisessa Paramount Theaterissa nauhoitetussa keikassa harmittaa puitteiden liika suureellisuus, sillä esim. lavalla meuhkaavan bändin ja eturivin välissä on tyhjää ja turhaa tilaa lähemmäs kymmenkunta metriä. Välimatka onnistuukin melko tehokkaasti tappamaan juuri minkäänlaisen vuorovaikutuksen syntymistä yhtyeen ja fanien kesken. Niinpä mitään kovin kaksista pittiäkään ei nähdä. Joka tapauksessa, live on kelpo katsottavaa hyvän kuvanlaadun ja useiden kameroiden ansiosta, ja sydäntä lämmittää Overkillin sitoutuminen asialleen vielä näinkin monen vuoden jälkeen.

Tupla-DVD:n kakkoskiekko sisältää runsaasti extramateriaalia. Pääasiassa tallenne koostuu ainoiden alkuperäisjäsenten, Ellsworthin ja basisti DD Vernin jutusteluista, mutta toki myös muut jäsenet saavat äänensä kuuluviin. Turinoidessa käydään läpi muiden muassa pientä retrospektiiviä Overkillin historiasta, joka onkin jo kunnioitusta herättävän pitkä. Läpänheittoa maustavat useat välähdykset 80- ja 90-lukujen keikoilta, ja varsinkin ne vanhimmat ovat lystiä katseltavaa: Niissä näkyvä erityisen pöyheä ja tyypillisen 80-lukulainen otsatukkamuoti saavat hymyn suupieleen. Siivekäs kallo elää yhä siellä syvällä rinnan alla.