Säästän aikaanne: The Bereaved on huono Soilwork-hiilikopio.

Vieläkö kiinnostaa? The Bereavedin ruotsalaisuudesta ei kyllä soundin ja laulujuttujen perusteella voi erehtyä. Perustana on tyhjänpäiväinen 2000-luvun jööttepori- ja metalcore-huttu, jossa kitarat renkuttavat ja leipovat muka rankkaa ja ponnetonta riffiä, käheä sälli rääkyy ponnetonta ärinäänsä, kunnes viimeistään kertosäkeen käynnistyttyä synamatot ja haikean kliini puhdas laulu kajahtaa ilmoille. Sama kaava toistuu periaatteessa koko bändin kakkosalbumi Daylight Deceptionin ajan. Kuulaampi tunnelma ja vihainen rämistely vuorottelevat kaavamaisesti kuin jollain kiintiöajattelulla.

Soilworkiin, In Flamesiin tai Scar Symmetryyn vertailu tekee oikeutta vain osittain tyylin valossa, mutta laadussa jäädään jälkeen huomattavasti näillekin, vaikkei keskimmäisen tapauksessa edes uskoisi. Kyllähän tätä ryönää kuuntelee, mutta ilman mitään persoonallisia vivahteita ja mielenkiintoa herättäviä koukkuja saa turhaan odotella. Ei nyt mitään roskaa, mutta täysin turhaa rymistelyä. Kyllähän se hauska vitsikin toimii aluksi, muttei jaksa naurattaa enää sadannelta kertojalta kuultuna.