Unkarilaiskaksikko The Moon and the Nightspirit vakuutti parisen vuotta sitten mainiolla Regõ Rejtem -albumillaan, loihtien kuultavaksi levyllisen kaunista folkin ja maailmanmusiikin sekoitusta. Samoihin äänimaisemiin palataan kolmoslevyllä Ösforrás, joka on satumaisuudessaan kuin soundtrack kansantarujen ja fantasiamaailmojen värikkäisiin tarinoihin.
Musiikin peruspilarit koostuvat perinteisistä instrumenteista, kuten akustiset kitarat, viulu, erilaiset huilut ja lyömäsoittimet. Hitusen eksoottisempaa laatua puolestaan edustavat sitra ja puupuhaltimet. Näistä on loihdittu kasaan melkoisen kaunis ja tunteikas vyyhti monipuolista ja folkahtavaa musiikkia, joka on saanut seurakseen kauniin ja heleän naisäänen. Vaikka kaksikko jakaa työtaakkansa soitinpuolella, myös laulusuoritusten saralla kuullaan kumpaistakin.
Kaikkiaan Ösforrás on komeaa kuultavaa ja se vaihtelee tunneskaalansa puolella rauhallisemmasta piirtelystä uhmakkaampaan ilmaisuun. Herkkyys vuorottelee aggressivisyyden kanssa, kirkkaus puolestaan synkeyden ja niin edelleen. Hurjimmillaankin levyn soidessa se kuitenkin kuulostaa orgaaniselta ja haavoittuvalta, onhan kyseessä kuitenkin lopulta lähinnä akustinen folk-levytys.
Tuotannoltaan julkaisu on komeaa kuultavaa, yksityiskohtia unohtamatta, ja heikot lenkit on karsittu minimiin. Kirkkaimman tähden rooli kuuluu kuitenkin vokalisti Ágnesille, joka pitää huolen levyn kauneudesta isolla k:lla. Ösforrás on hieno ja huolellisesti viimeistelty levy, joka osoittaa, ettei aivan kaikkea vielä tänäkään päivänä tarvitse tehdä digitaalisesti.
04.05.2009, Serpent |