Kun remiksauksia alettiin tehdä noin 30 vuotta sitten, niillä pyrittiin antamaan kappaleille lisää pituutta palvellakseen paremmin tanssilattiakulttuuria. Viimeisen 15 vuoden ajan remiksauksista on tullut oma taiteenlajinsa, jossa uudelleenkäsittelyn tekijät korostavat enemmän itseään kuin alkuperäisiä lähtökohtia. Sekös paremmin sopii John 5:lle, joka omintakeisesta soittotyylistään huolimatta on ennemminkin tiimityöskentelijä kuin omillaan toimeentuleva visionääri.

Remixploitation pitää sisällään Bob Marletten, Sid Riggsin, Jeff McDonoghin ja Chris Basefordin näkemyksiä John 5:n neljän aiemman soololevyn kappaleista. Onkin kiinnostavaa, että toisinaan John 5:n vahvasti visuaaliset kitarakappaleet ovat herättäneet remiksaustentekijöissä niinkin omaleimaisia mielikuvia, että osa kappaleista on pitänyt nimetä kokonaan uudelleen. Uusille sivuraiteille sysättyjen kappaleiden luomia mielleyhtymiä on myös korostettu entisestään elokuvista napatuilla ääniefekteillä.

Onnekseen Remixploitation ei nimestään huolimatta kuulosta yhtä pienellä budjetilla toteutetulta työltä kuin levyn nimeen viittaavat eksploitaatioleffat. Itse asiassa ko. genrellä on hyvin vähän tekemistä remiksauksiin päätyneiden leffadialogien kanssa, sillä ne ovat suurimmaksi osaksi peräisin suuren yleisön tuntemista merkkiteoksista. Niiden bongaamisessa riittää hupia myös muillekin kuin musiikinharrastajille: Christian Balen kylmän viileä ääni Black Widow of La Portesta tehdyssä Dorsia-remixissä kuvaa selkäpiitä karmivasti American Psychon sisäisiä mielenliikkeitä. The Washing Away of Wrong (albumilta The Devil Knows My Name) kääntyy Sid Riggsin käsittelyssä Jack Nicholsonin Hohdossa suorittamaksi kirveshippaleikiksi ja saa nimekseen osuvasti How Do You Like It? Levyn maanisimmaksi remiksaukseksi nousee Sounds of Impalementistä muokattu Unbelievers, johon Chris Baseford on istuttanut ääniä Rosemaryn painajaisen dialogista ja alkuperäismusiikista.

Kun Remixploitationilta riisuu elokuvaefektit pois, nousee kiekolta esiin myös muutama neronleimaus, joissa kappaleiden alkuperäisrakenteita on pilkottu kekseliäästi osiin ja luotu uutta. Näin mm. Say Goodnight To Your Soulissa, jonka Chris Baseford on kasannut kappaleista Heretic´s Fork ja Noisemaker´s Fire (molemmat albumilta Requiem). Onnistuneesti on myös uudelleenmuokattu Songs For Sanityltä napattua Siniä, jonka electronica-biitit alleviivaavat entisestään kappaleen painajaismaista tunnelmaa. Samoja sävyjä on kaivettu myös The Werewolf of Westeriasta (albumilta The Devil Knows My Name) tehtyyn 2 Bullets -miksaukseen, joka kuulostaa industrial- ja electronica-vetoisten tulkintojen seassa ihastuttavan surrealistiselta hengähdyspalalta.

Heikoimmillaan remiksaukset toimivat The Lead Sprinklerin ja Plasticin (remiksaus kappaleesta Perineum) kaltaisissa teknojumputuksissa, jotka kuulostavat vain monotonisilta aggressionpurkauksilta. Luulisi ko. remiksauksista vastanneen Bob Marletten pystyvän parempaankin jälkeen. Marletten ainoaksi täysosumaksi voikin nostaa Needlesistä (albumilta Vertigo) tehdyn Shoot The Dog-remiksauksen, johon on ujutettu huvittavan häiriintyneitä sampleja Cape Fearista.

Vaikka Remixploitation suurimmaksi osaksi toimiikin kuljettamalla John 5:n kitarakappaleita kiehtoville sivuraiteille, olisi remiksauskonseptia voinut viedä huomattavasti pidemmällekin. John 5:n instrumentaalisävellykset nimittäin omaavat runsaasti potentiaalia laulupohjaisillekin tulkinnoille, joten miksei niiden päälle olisi voinut lisätä vierailevia solisteja?

Remiksausten lisäksi levylle on tehty varta vasten yksi uusi kappale Eat It Up, joka roiseine äänisampleineen istuu onnistuneesti kiekon muuhun äänimaailmaan. Roisi on myös levyn kansikin, joka jatkaa omalla kieroutuneella tavallaan uudelleenkierrätyksen ja eksploitaation teemaa. No, ehkäpä se Jimi Hendrixin Electric Ladylandin kansi näyttäisi tältä, jos se nyt tehtäisiin.