Tämän tiedon puitteissa levyn avaava ja ensimmäiseksi sinkuksikin irrotettu levyn nimibiisi on jossain määrin pettymys. ”Jaahas, taas tätä” on ensimmäinen reaktio, kunnes malttaa kuunnella levyä pidemmälle. Parempaa on nimittäin luvassa, sillä mielestäni levyn heikoin biisi on jostain syystä valittu sen edustussinkuksi.

 

Salama on suurien kertosäkeiden levy, aivan kuten Ylppö on ehtinyt jo ilmoittaa. Ei tarvitse kuunnella kuin kappaleita Satiinisydän, Tulevaisuus tai Seitsemäs manner havaitakseen sen, ettei Maj Karma ole menettänyt melodiantajustaan mitään.

 

Kokonaisuutena Salama on vähäeleisempi levy kuin edeltäjänsä, mutta ei huonompi. Bändi kikkailee vähemmän, mutta Häiriön kitarasoundi on edelleen yhtä tunnistettava ja painostava. Ylpön laulu on edelleen samaa taiteilua herkän ja raivon välillä. Dynamiikan taju on jopa kasvanut entisestään.

 

Karvaani kulkee ja koirat haukkuvat. Varmaa nimittäin on se, etteivät Karman alkupään tuotantoa palvovat fanit saa Salamasta samoja kiksejä kuin esimerkiksi debyyttilevy Kaakosta. Salama onkin yhtyeen omien sanojensa mukaan heidän näkemyksensä aikuisen rock-yhtyeen levystä, ja siltä se kieltämättä kuulostaakin.

 

Salama on tunnelmiltaan monipuolinen levy, ja sanoitusten puolesta välillä jopa hyvin koskettavaakin kuultavaa. Karma hallitsee edelleen tunnelmien luomisen, ja osaa edelleen kutsua myrskyn sitä halutessaan. Muutamasta heikommasta raidasta (Salama, Viimeinen käyttöpäivä) huolimatta kokonaisuus on hyvin kantava.