Silloin tällöin eteen tulee yhtyeitä, joiden potentiaali on täysin kuultavissa, mutta joiden tuottama materiaali on vain harmillisen amatöörimäisen tuotannon takia hukkua keskinkertaisuuden mereen. Seinäjokelainen Celesty on saanut nyt, uuden levytyssopimuksen myötä aivan uuden vaihteen päälle. Yhtyeen musiikki on allekirjoittaneelle tuttua jo monen vuoden takaa. Reign of Elements -levyn nimikkokappale sai tukan heilumaan ja odotukset korkealle vuonna 2002. Aina siitä eteenpäin on odoteltu, että milloin tämä bändi sitten tärähtää todella mestariluokkaan? Seuraavien albumien kanssa jouduin pettymään, sillä mitään sävähdyttävää ei tuntunut yhtyeeltä tulevan tarjolle. Heikot ja amatöörimäiset äänimaailmat olivat usein syynä tähän heikkoon innostukseen.

Celestyn uusi albumi Vendetta vastaa vihdoin näihin odotuksiin, ja vielä jopa vähän isommalla kädellä kuin osasin odottaa. Yhtyeellä on nyt täysin kilpailukykyiset soundit, kiitos tamperelaisen Fantom-studion. Suomalainen kapellimestari/säveltäjä Kalevi Olli on puolestaan tehnyt levylle sinfoniaorkestroinnin. Vendetta on siis tehty varsin isolla kädellä, kun verrataan vanhoihin, lähes demoilta kuulostaneisiin Celesty-tuotoksiin.

Maalailevan intron jälkeen päästään itse asiaan. Levyn avausraita Euphoric Dream onkin heti koko levyn paras biisi. Rullaavaa power metalia, joka on kuorrutettu sinfonisella maisemalla. Minulle tästä tuli mieleen etäisesti jopa brasilialaisen Angran viimeaikainen tuotanto. Greed & Vanity on huomattavasti kaupallisempi rallatus ja sopii kakkosraidan paikalle puolestaan aivan loistavasti. Tässä vaiheessa täytyy kyllä kiittää kirkasta äänimaisemaa. Kaikki sinfoniset soittimet kuuluvat todella hyvin hevibändin takaa, kuitenkaan viemättä siltä liikaa tilaa.

Like Warriors ei ehkä ihan ole tämän levyn muun materiaalin kanssa samalla tasolla. Sävellys on ihan keskinkertaisen sankarihevikappaleen kaltainen, mutta sanoituksen kanssa tulee välillä pieniä kuristusolotiloja. Vain Manowar voi laulaa uskottavasti ja Freedom Call pelleillen kertosäkeessä  "Warriors...". Tässä vaiheessa huomaa myös sen, että vaikka sinfoniaorkesteri soikin todella komeasti, Kalevi Ollin sovittamat kuoro-osuudet eivät ehkä ihan vastaa tämänkaltaisen hevimusiikin vaatimuksiin. Ne jäävät jonnekin taustalle vaikka saisivat pikemminkin olla ponnekkaat ja massiiviset. Nyt ne hieman liian... operettimaiset.

Levy rullaa eteenpäin kuitenkin ja herkästi alkava Autumn Leaves  pärähtää pian käyntiin täydellä teholla. Kappaleesta tulee positiivinen mielleyhtymä Sonata Arctican vanhempaan materiaaliin, eikä vähiten Antti Railion lauluäänen takia. Pari kertaa voisin vannoa kuulevani että Tony Kakkohan se siinä kiekuu. Feared by Dawnin väliosa taas näyttää Celestyn myös hieman kokeilevammassa valossa.

Lord (Of This Kingdom) on hyvin elokuvamainen kappale ja tässäkin kohtaa olisi ehkä kaivannut sitä pientä extra-vaihdetta kuoroihin. New Sin on taas täysin puhdasverinen sankarimetalli-ralli, joita en ole vähään aikaan uusilta levyiltä kuullutkaan. Moni vanha genren edustaja kun tuntuu välttelevän tämänkaltaisia rallatuksia kuin ruttoa. Ihmettelen vain miksi. Dark Emotions on jälleen hieman progempaa ja maalailevampaa Celestyä. Ja juuri kun luulin, ettei sitä tulisikaan, niin se tuleekin: levyn päättävä eepos! Legacy of Hate pt.3 , on juuri niin kliseinen kuin ylipitkän sankarimetallieepoksen kuuluukin. Tässä kohtaa Tampereen kaupunginorkesteri pääsee jälleen näyttämään vankkaa osaamistaan.

Vertailulta Pip Williamsin sovittamiin Nightwish-orkestraatioihin ei uuden Celesty-levyn kanssa voine välttyä. Celesty kuitenkin talsii hyvin samalla polulla kuin tuo Kiteen lahja bändimaailmalle. Tässä varsin kovassa vertailussa Celesty ja Kalevi Olli pärjäävät ihan hyvin arvosanoin. Olisiko lopputulos ollut sitten vaikuttavampi, jos ei olisi kuullut massiivisia Nightwish-tuotoksia ennen tätä levyä? Sitä on vaikea sanoa. Levy on kuitenkin itsessään todella vakuuttava paketti ja positiivinen tuttavuus aikana, jolloin luulin power metalin jo olevan kuollut.