Tarjan ensimmäinen soololevy myi aikanaan Suomessa kultalevyyn oikeuttavan määrän. Nykytyyliin se putosi kuitenkin nopeasti alekaukaloihin. Uutta nostetta levylle on nyt, Tarjan seuraavaa kokopitkää odotellessa tarjolla laajennetun erikoispainoksen muodossa.

My Winter Stormin perusversio on arvioitu toisaalla Imperiumissa, mutta sananen siitä lienee siltikin paikallaan. Ensinnäkin: Turunen laulaa hienosti. Siihen nähden kitarasoundit ovat liiankin aggressiiviset ja kontrasti laulun ja kitaroinnin välillä on aivan liian suuri. Kappaleista myös puuttuu viimeinen silaus, ne koukut jotka saavat biisit jäämään mieleen ja pitkässä juoksussa saavuttamaan tietysti klassikkostatuksen. Lisäksi paukut ovat selkeästi loppuneet kesken, levy ei ole koko mitaltaan sellaista materiaalia, ettei kyllästymisen tunne astuisi kuvaan. Tätä puutetta on omiaan paikkaamaan erikoispainoksen bonuslevy, joka on vastaavien keskitasoa parempi. Muutaman livevedon lisäksi mukana on standardiversioista poikkeavia miksauksia ja jopa biisejä, joita My Winter Stormilta ei alun perin löytynyt.

Bonuslevy alkaa komeasti kappaleella Enough. Tarttuvanoloinen kertosäe kruunaa teoksen, joka on miltei progemetallia. Tässä kappaleessa Tarjan klassisen laulun ja metallisten kitaraosuuksien yhteistyö tuottaa erittäin kypsän hedelmän ja kyseessä onkin kattauksen paras biisi. Seuraavana kuullaan versio The Seerista, jolle on duettokumppaniksi löytynyt Doro Pesch. Tämä saksalainen taskuvenus laulaa omaan, tunnistettavaan tyyliinsä, eli esityskielestä ei ole aivan täyttä varmuutta. Jotkut leidistä diggaavat mutta itse olen aina ihmetellyt, miten noin huonosti laulamalla on voinut suhteellisen pitkään jatkuneen uran rakentaa. Vierailu lienee toteutettu vastavuoroisuusperiaatteella, sillä muistelisin kuulleeni radiosta jonkun Doron uuden biisin, jossa Tarja vierailee. Peter Tägtgren on remiksannut seuraavaksi kuultavan Lost Northern Starin version. Ripaus industrialia sopii ihme kyllä hyvin mahtipontiseen biisiin. Toisin kuin edellinen biisi, tämä puolustaa paikkaansa levyllä. Akustisen kitaran, pianon ja jousien voimalla toteutettu Wisdom of Wind on kuin suoraan jonkin takavuosien epookkielokuvan rakkauskohtauksen taustalta ja sitä seuraava The Reign (Score Mix) on samaa osastoa. Viihteellistä, mutta omalla tavallaan upeata! Die Aliven vaihtoehtoiseen versioon on jostain siunaantunut alkuperäistä enemmän potkua, mutta sen jälkeen tarjoillaan taas jotain aivan muuta. "Izumixillä" kappaleesta Boy and the Ghost Tarja laulaa pianon säestyksellä ja näin hänen äänensä pääsee parhaiten oikeuksiinsa. Mitä pidemmälle biisi etenee, sitä vahvemmin tulee mieleeni, että jospa varsinaisella levylläkin kitarat olisivat useammin poissa kuin läsnä. Tai kunpa niiden soundit edes olisivat vähemmän hyökkäävät, niin matsku saattaisi kuulostaa paremmalta. Toki levynostajien joukosta iso osa on sellaisia, jotka noita hevikitaroita kaipaavat, joten ymmärrystä raskaammallekin vaihtoehdolle täältä löytyy.

Calling Cracen täysversio tukee toivetta viihteellisemmästä ilmiasusta. Sitä voisi suositella vaikkapa romantiikannälkäisten kotirouvien herttasarjojenluvun taustalle. Samaa ei voi sanoa Lost Northern Starin Ambience Sublow Mixistä. Koneiden ymppääminen taustalle ei tuo sävellykselle lisäarvoa vaan pikemminkin päinvastoin! Lopuksi kuultavat neljä livebiisiä antavat aavistuksen siitä, että Tarjan keikoilla on spektaakkeli tarjolla. Tavaraa tulee tuutista niin paljon, että kotistereot ovat helisemässä. Homma tuntuu stagella olevan hallussa anyway, joten myös täyspitkää konserttitallennetta on varmasti lupa odottaa tulevaisuudessa.

Kokonaisuutena My Winter Stormin erikoisversio on parempi kuin vastaavat uusintapainokset yleensä. Mukana on normaalia vähemmän jonninjoutavaa himphamppua, ja 13 kappaletta on myös sellainen annos, jossa riittää sulattelemista. Vaikka omassa rinnassani metallisydän sykkiikin, saavat bonuslevyn kappaleet Wisdom of Wind, The Reign ja Boy and the Ghost toivomaan, että tulevaisuudessa Tarjan levyillä olisi vähemmän heviä ja enemmän noiden biisien kaltaisia, kevyitä ja viihteellisiä paloja. Niistä välittyy fiilis, että laulajattaremme olisi niiden kanssa paremmin sinut kuin raskaan metallin. Mutta eiköhän metalli ole jossain muodossa aina Tarjan mukana, siitä pitänee yleisön enemmistö huolen!