Farkkuliivimiehille tiedoksi, tässä käsiteltävä Deafen ei ole se sama Deafen josta kuultiin 90-luvun alussa, vaan tämä jyväskyläläinen bändi on tämän vuosituhannen yhtye. 2004 perustettu Deafen on nuorten jätkien projekti, sillä pinellä tutkimisella selviää että niihin aikoihin yhtyeen jäsenten iät olisivat pyörineet siinä 10-12, joten lyhyelläkin matematiikalla voi todeta, että eivät nämä pojat ole vieläkään kovin vanhoja, eivät edes täysi-ikäisiä.

Onko iällä sitten väliä? Ei yleensä, mutta Deafenissa varttumattomuus kuuluu jossakin määrin. Se kuuluu niin musiikissa, soitossa kuin tuotannossakin, Tuli Palossa ei nimittäin ole kovinkaan erikoinen tuotos. Demoksi se olisi OK, mutta nyt levymuodossa yhtyeen melodista metallia häiritsee muutamakin asia. Ensinnäkään solistin ääni ei ole erityisen hioutunut ja biisit ovat lyriikoiltaan hieman naiiveja. Soittopuolella on jonkin verran heikkouksia ja instrumenttien tiukkuus ei yllä ihan sille tasolle mitä kaupallisessa musiikissa voi odottaa.

Ei Deafen kumminkaan täysin sietämätön ole. Se menettelee monelta osin niin pitkään, kun solisti pitää suunsa kiinni. Osa riffeistä on ihan onnistuneita, joskaan eivät mitään tajunnanräjäyttäjiä. Levyn parasta antia onkin instrumentaalibiisi 118121 mikä on yllättävänkin onnistunut himmailu, joskaan senkään tuotannolliset osa-alueet eivät ole parasta mahdollista laatua. Soundit ylipäätään ovat sangen tunkkaiset koko levyn mitalta, joten tässäkin mielessä parannettavaa jää jonkin verran.

Kysyisinkin levy-yhtiöltä, millä perusteella Deafen on kiinnitetty. Levy on monellakin tavalla demomainen ja on vaikeaa ymmärtää miksei bändin annettu hautua vielä hetken ennen kuin tätä yritetään myydä ihmisille. Tällaisena levy on jopa jossain määrin negatiivista mainosta yhtyeelle. Asiat voi tehdä viimeisen päälle jos niitä lähdetään tekemään, pelkän tekemisen vuoksi tuotetut levyt ovat kuitenkin aina väliinputoajia. Sama kohtalo on tälläkin levyllä, minulle se ei luo minkäänlaisia odotuksia debyyttialbumia kohtaan.