Jo reilun vuosikymmenen mielipiteitä jakavan materiaalinsa porskuttanut Ajattara on heittänyt uuden vaihteen silmään ja siirtynyt kuudennen levynsä myötä entistä hämärimmille raiteille. Noitumaa on nimittäin akustinen levy, mutta muutoin kuitenkin bändille ominaisella tavalla. Lopputulos tuo lähinnä mieleen ajatuksen black metalin unplugged -versiosta Ajattaran hämmentävillä sanoituksilla varustettuna.

Pääpiirteiltään Noitumaa noudattaa bändin levyille ominaisia piirteitä. Kappaleita on yhdeksän ja kokonaiskeston osalta mennään vain hädin tuskin yli puolen tunnin. Kappaleet niin ikään ovat kestoltaan kuin rakenteeltaankin tuttua Ajattaraa. Mutta poissa ovat särökitarat ja metallimusiikissa tyypilliset rummut. Tilalla on akustiset kieli- ja jousisoittimet, munniharppu sekä kähisevä rääkylaulu. Riffit ovat sinänsä paikoin varsin tarttuvia ja näpsäköitä, ja näiltä osin bändi vetääkin pisteet kotiin. Yllättävän hyvin onkin bändi saanut tummasävyistä tunnelmaa näillä työkaluilla aikaiseksi. Unplugged-tunnelma välittyy kuulijalle välittömästi.

Parin kuuntelukerran jälkeen uusi idea tuntuu kuitenkin jo kuluneelta vitsiltä. Ongelma on siinä, ettei levy varsinaisesti kiehdo tai innosta kuuntelemaan, sillä biisit eivät pidemmän päälle akustisena jaksa innostaa. Suurempi ongelma tulee päälle päsmäröivistä rääkynöistä, joiden toivoisi olevan enemmän taustalla, eikä vähiten hassunhauskojen sanoitusten takia. Kalkkunalinjan riimitykset kun tuovat pahimmillaan mieleen MC Nikke T:n rankemman version.

Eipä sillä, varmasti tämä levy miellyttää Ajattaran vannoutuneimpia faneja ja onhan levyssä kuriositeettina paljonkin ideaa. Tuotannon puolesta jälki on tämänkaltaiseksi musiikiksi hyvällä mallilla, yksityiskohtia myöden. Omaleimaisesta ideasta huolimatta tekele ei vain jaksa kiinnostaa eikä asiassa ainakaan auta myötähäpeärajan ylittävä meininki.