Voinkin tällä kertaa  langettaa tuomion Letzte Instanzin uutukaisesta osuvasti tekeleen nimen perusteella. Schuldig tarkoittaa nimittäin syyllistä – ja jos musiikillinen värittömyys täyttäisi törkeän rikoksen tunnusmerkit, sakemanniorkesteri ansaitsisi ainakin ehdollisen vankeustuomion.

Vaikka en lähde moittimaan Schuldigia millään muotoa surkeaksi taidonnäytteeksi, se on oikeastaan suorastaan tuskastuttava tapaus. Laiskan keskitempoisesti etenevä vaihtoehtometallin ja keskiaikametallin yhdistelmä vaatii kuulijan täyden huomion, mikä on tällä kertaa huono asia, sillä se ei johdu musiikin vaikeudesta, vaan pikemmin sen geneerisyydestä. Ryhmä ammentaa musiikilliset eväänsä samasta sammiosta kuin Subway to Sally sekä In Extremo ja tämän astian pohja alkoi näkyä jo vuosia takaperin. Sinällään musiikki kuulostaa muodollisesti pätevältä ja taidokkaasti tehdyltä. Eniten levyllä on edukseen folkmaisesti soiva viulu ja muutenkin sieltä täältä löytyy jopa kekseliäitä melodiakimpaleita.

Hieman yllättäen Schuldigin virkeimmät kappaleet löytyvät levyn loppupuolelta. Balladimaisissa Mein Lebenissa ja Wannissa on suorastaan väkevää tunteenpaloa. Vieraileva laulajatar Aylin Aslim tuo myös Der Garteniin mukavasti herkkyyttä ja viimeistään teollisuusmetallimaisesti jytisevä Komm! toimii herätyskellon tavoin muuten suhteellisen unettavalla levyllä. Soundimaailmaltaan levy on viimeisen päälle hiottu ja siloiteltu, oikeastaan vähän liikaakin, sillä suurempi annos räväkkyyttä ja rosoisuutta ei olisi tehnyt lainkaan pahaa.

Letzte Instanz ei tee mitään kohtalokkaasti väärin, mutta myöskään ei mitään niin kiitettävästi oikein, jotta Schuldig nousisi kirkkaasti harmaan levymassan yläpuolelle. Mikäli saksalaiset kokevat kuutosen kiusallisena arvosanana, heidän onnekseen vaihteeksi siedettävästi sijoitetut voiceoverit pelastavat kumminkin orkesterin kasvot arvosanan antamiselta.