Jos basisteista käytettäisiin määritettä “tiluttaja”, Billy Sheehan täyttäisi termin vaatimukset ylivoimaisena voittajana. 1970-luvun lopulta Sheehan on ehtinyt hämmästyttää notkeasormisella bassotiluttelullaan useampaakin rocksukupolvea, tutustuivatpa he basistin työskentelyyn sitten Talaksen, David Lee Rothin, Mr. Bigin, Niacinin tai Steve Vain levytyksiltä.

Olivatpa em. levytykset kuinka erilaisia tahansa, on Sheehan enimmäkseen pannut musiikin vaatimukset oman egonsa edelle. Pitkästä urasta huolimatta on hämmästyttävää, ettei Sheehan ole julkaissut enempää soololevyjä. Seitsemän vuotta sitten julkaistu soolodebyytti Compression onkin saanut vasta nyt jatkoa mainiosta Holy Cowsta.

Sooloartistina Sheehan lukeutuu samaan sarjaan Mike Keneallyn ja Paul Gilbertin kanssa. Musiikillisesti miesten soolotöitä yhdistää halu tehdä laulupohjaisia kappaleita, joiden vahvaa popmentaliteettia on hyvin huomaamattomasti pönkitetty virtuoosimaisella instrumentinkäsittelyllä. Niinpä musiikista jää ensi kuulemalla mieleen sen omaama melodisuus ja otelauta-akrobatiaan huomio kiinnittyy vasta toissijaisesti.

Toisen varsinaisen soolotyönsä Sheehan on toteuttanut varsin pienellä tiimillä. Suurimmaksi osaksi Sheehan on äänittänyt kappaleet duona rumpali Ray Luzierin (Korn, ex-David Lee Roth) kanssa, ja vain muutamissa kappaleissa pistäytyy vierailevia muusikoita. ZZ Topin Billy F Gibbons tipauttelemassa vanhakantaisia kitarafillejä rennosti rokkaavassa A Lit´l Bit´l Do It To ´Ya Ev´ry Timessa. Mr. Big-kollega Paul Gilbert tarjoaa auttavan kätensä Dynamic Exhilaratorin kitarakuvioissa, minkä vuoski iloinen instrumentaali-irrottelu onkin lähempänä Gilbertin kitaratöitä kuin Holy Cow´n muuta linjaa. Doug Pinnickin vierailu mikin takana puolestaan tekee Turning Pointista lähes autenttisen King´s X -kappaleen.

Vaikka Pinnickin ja Gilbertin läsnäolo huokuu vahvasti niillä kappaleilla, joilla he vierailevat, eivät visiitit riko kokonaisuutta. Sheehanilla itsellään on sen verran vahvaa materiaalia tarjottavaan omasta takaa. Rajoittuneesta äänirekisteristään huolimatta Sheehanilla on miellyttävä lauluääni, joka sopii mainiosti hyväntuulisen rockin ja laulupohjaisen hardrockin välimaastossa seikkaileviin kappaleisiin. Rento lauluääni sopii kuin nakutettu leppoisasti rullaavaan Make It Another Dayhin.

Holy Cow´n eheydestä huolimatta kiekolta nousee esiin muutama yksittäinen helmi. Levyn avaavasta In A Week Or Twosta Scorpions saisi itselleen loistavan hitin, semminkin kun mursuviiksihevin suurlähettiläiden oma sävelkynä on päässyt ruostumaan vuosien varrella. A Bloodless Casualty osoittaa rakenteellisten ansioiden ohella, että Sheehan on kitaristinakin sangen pätevä otelautataituri. Jimi Hendrixiä, Red Hot Chili Peppersiä ja Space: 1999:n tunnelmia yhdistelevä Theme From An Imaginary Sci Fi puolestaan on kiekon huikein instrumentaali.

Miellyttävässä, mutta rajallisessa lauluäänessä on myös haittansa. Just Another Humanoidia ja Another Broken Promisea kuunnellessa ei voi välttyä vaikutelmalta, etteivätkö kappaleet suorastaan huutaisi tulkitsijakseen jotain David Lee Rothin kaltaista persoonaa. Ehkäpä siihen tarjoutuu tilaisuus tulevaisuudessa häämöttävällä kolmannella soololla…

Lievistä puutteistaan huolimatta Sheehan kakkossoolon matkassa viihtyy oikein kernaasti. Holy Cow tarjoaa sopivassa mittasuhteessa nautiskeltavaa niin hyvien melodioiden kuin virtuoosimaisen instrumenttikäsittelyn ystäville.