Venäjän ja Ukrainan nousevat metallimahdit ovat tunkeneet itseään esiin yhä paremmin vuosi vuodelta, etenkin black metalin ja sen sidosryhmien saralla. Oman lusikkansa soppaan on paiskannut soolobändi Raventale, jonka kakkoslevy vääntäytyy jonnekin Burzumin, Drudkhin ja muiden samanhenkisten jatkeeksi.

Alkuun, aivan ensimmäisellä pyöräytyskerralla Raventale kuulosti lähinnä tylsältä tusinatavaralta vailla sen suurempaa tarjottavaa. Mitä syvemmälle levyyn alkoi uppoutua, paitsi pyöräytyskertojen, myös biisijärjestyksen puolesta, sitä paremmalta se alkoi myös kuulostaa. Rumpunakutus tuntui väistyvän alakuloisen ja surumielisen fiilistelyn tieltä, jossa myös koskettimille löytyy tilaa sopivissa määrin. Loppua kohden levy ehkä muutenkin nostaa esiin enemmän doomiin kallellaan olevia piirteitään, eikä bändin black/doom-genretys olekaan aivan harhaanjohtava.

Hyvistä ideoistaan ja kappaleistaan huolimatta Long Passed Days ei ole mikään mestariteos, eikä tarjoa hirveästi uutta oman genrensä tunteville kuulijoille. Sen vahvin puoli on juuri ääritunnelmallinen melankolisuus ja sitä tukevat selkeät soundit, mutta hiottavaakin vielä olisi - ainakin mikäli mielii Burzumin mestariteosten tasolle. Soundeista valittamista löytyy ainoastaan perkussiopuolen konenakutuksesta ja -suhinasta, muutoin homma toimii hyvin, niin kitaroiden kuin syntikoidenkin osalla. Laulupuolen ulosanti jää hieman varjoon puheineen ja vähäeleisine ähinöintineen.

Raventalea tekisi oikeastaan mieli kehaista vähän enemmänkin, sillä loppua kohden levy paranee selvästi. Kuitenkaan kokonaisuus ei ole niin valloittava, että sitä voisi maasta taivaaseen kehua, eikä sitä aivan sokkona ostettavaksi kehtaa kuitenkaan suositella. Hyvä paketti näinkin, joskin toivottava on, että bändillä riittää vielä intoa ja kykyä myös kehittymiseen.