Uhhuh, hiki tulee. Nopeaa death metalia soittavia yhtyeitä riittää kyllä, mutta harva osaa vetää homman samalla tarkkuudella kuin yhdysvaltalainen The Faceless. Välillä käydään sellaisilla kierroksilla, että heikompia hirvittää, mutta biisejä ei ole unohdettu. 

Päällimmäisenä tulevat mieleen Cynic ja Nile, The Faceless vain vetää homman vielä paremmin. Progressiivisten kappalerakenteiden lisäksi ensimmäisestä muistuttavat kitaristi Michael Keenen satunnaiset puhtaat laulut, jotka eivät tunnu piiruakaan irrallisilta. Ei turhaa emojollotuspaskaa tai päälleliimattuja deathcore-kertsejä, vaan täydellisesti sulautuvia osia, nyansseja, jotka antavat kappaleille makoisan kinuskikuorrutuksen. Ja menivätpä Facelessit sitten onnistuneesti lainaamaan robotti-lauluakin muutamaan otteeseen. Pääosassa on kuitenkin päävokalisti Derek Rydquist, jonka ulosanti on erinomaisen brutaalia korinaa.

Miten tahansa, sci-fi -tunnelmia mukaileva The Faceless kuulostaa kuitenkin vain itseltään, eli hemmetin hyvältä. Yhtyeen tekninen osaaminen on hunajaa korville joka osa-alueellaan. Kitaramelodiat ovat täynnä nerokkaita koukkuja ja rytmisektio on aivan tajuttoman timmissä kunnossa. Nopsakan death-kaahailun lisäksi samaan syssyyn on ujutettu pieniä, Dissectionin mieleen tuovia bläkkis- ja skandideath-vaikutteita sekä jopa elokuvamusiikkimaisia välitunnelmointeja. Hämmentävintä on, että tyylillinen sekasotku kuulostaa omaperäiseltä ja kokonaisuus toimii täysin saumattomasti alusta loppuun. Ainakin meikäläistä lämmittää myös se, että yhtye uskaltaa välillä laskea nyrkkinsä alas rauhallisemmilla väliosilla ja estää samalla puutumisen tehokkaasti.

Soundeiltaan Planetary Duality on erittäin steriili, mutta se istuu avaruushappoiluun melko hyvin – rummut ovat tosin miksattu aavistuksen liian pintaan, mikä vie huomiota upealta kitaratyöskentelyltä ja peittää basson liikaa alleen. Levyn reilu puolen tunnin kesto on juuri sopiva, riittihän Reign in Bloodillekin alle puoli tuntia.

Siinä missä Cannibal Corpsen meininki on parilla viime levyllä alkanut tuntua pahasti kompostoituneelta, on The Faceless puolestaan elinvoimainen hirviö, joka napsii päät poikki muilta yrittäjiltä yhdellä puraisulla. Planetary Duality on samaan aikaan tuore, brutaali, melodinen ja tekninen olematta pätkääkään liian outo, sekava tai teennäinen. Saatiinpa heti alkuvuodesta todella kova ehdokas mukaan kilpailuun vuoden kovimman death metal -kiekon tittelistä. Jätetään reilut puoli pojoa parantamisen varaa seuraavaa levyä varten, vaikka sitten soundien osalta.