Pääosin kotimaisista muusikoista muodostuva Dying Daylight edustaa tervetullutta tulokasta suomalaisiin goottimetallipiireihin. Vaikka itse yhtye on tuore, ei sen jäseniltä puutu aiempiakaan meriittejä: laulusolisti Suvi Virtanen esiintyi muutama vuosi sitten Therionin kuorossa ja kosketinsoittaja Ville Skön vaikutti Shiverin riveissä. Kitaristi Santtu Rosén muistetaan Dilemmasta ja basisti Justin Biggs on hankkinut mainetta Revolution Renaissancen riveissä.

Monista muista goottibändeistä poiketen Dying Daylightin kappaleet eivät kallistu dekadentin hautuumaaromantiikan puolelle vaan huokuvat puhdasta kaihoa. Kappaleiden voima lepää hyvin pitkälti kahden jäsenen varassa, vaikka koko yhtye soittaa mallikkaasti -joskin ehkäpä paikoitellen liiankin turvallisesti. Itse kappaleet eivät poikkea rakenteeltaan lukuisista genrelle ominaisista ratkaisuista, mutta Ville Skönin mahtipontisten kosketinmaalailujen ja Suvi Virtasen persoonallisen lauluäänen ansiosta Luminous Dreams nousee selkeästi keskitason yläpuolelle. Suvi Virtasen ääntä voisikin luonnehtia Lita Fordin ja Sarah-Jane Morrisin välimuodoksi, mikä varmasti erottaa Dying Daylightin muista yrittäjistä.

Sovinnaisissa kappalerakenteissa ja tarkassa soitossa, jota on kuorrutettu lievällä mahtipontisuudella ja dramatiikalla Eternal Tears Of Sorrowin ja Tristanian tyyliin, ei sinänsä ole mitään vikaa. Mutta kun kerran yhtyeeltä löytyy viehtymystä mahtipontisiin teemoihin, ei niitä toivoisi säästeltävän.

En epäile hetkeäkään, etteikö Luminous Dreamsia olisi väännetty sydän vereslihalla. Levy on hyvä pelinavaus ja se asettaa seuraavan levyn odotukset varsin korkealle.