Kuvittele huominen. Tai kuvittele tämä päivä. Kuvittele betoniviidakko, jossa kukkivat petetyt lupaukset. Kuuntele tyhjissä tehdashalleissa kaikuvia radiolähetyksiä, joita kukaan ei enää kuule. Maista ilmassa leijaileva palavien lippujen tuhka. Kuule humina, kaiun kaiku, yksinäinen melodia.

Kuule varovaiset, mutta itsevarmat askeleet. Näe tumma varjo, joka siirtyy toisien varjojen varassa. Näe seiniin piirtyvät iskulauseet, joissa on osa vihaa, osa tylsistynyttä toteavuutta, osa uhmaa. Tämä hahmo kulkee utuisissa myrkkykaasuissa, maski kasvoillaan. Tämä hahmo on yhtä maiseman kanssa, hän on yksi eläin tässä vellovassa äänimaailmassa, jossa on kaikuja vanhoista ajoista, musiikinjälkeisiä innovaatioita ja rytmiä - primitiivistä, hidasta mutta raakaa rytmiä.

Joskus hahmo pysähtyy, kaivaa nuhjaantuneen valokuvan hyviltä ajoilta, palaa muistoon, elää hetken valoisammassa maailmassa. Sitten matka jatkuu. Viidakko on vaarallinen, se on vaarallinen mustassa tylsyydessään mutta vaarallinen myös todenmukaisuudessaan. Tämä ei ole peliä tai kultaista leikkiä.

Todellisuudesta ei pääse eroon. Se on silottelematon, nimensä mukainen – todellinen. Se on tummanharmaata tunnetta, josta on vaikea nostaa mitään erikoista. Aikaa on paljon, tuskaa on paljon, vääryyttä on paljon. On helpompi kokea mustuutta kuin alkaa eritellä sen sävyjä.

Kuvittele kaikki tämä, kuvittele tämä päivä. Kuuntele Gutter Tactics.