Kertoman mukaan kahden ranskalaissatanistin yhteisestä ideasta siinnyt Vi edustaa kotomaansa raaempaa ulosantia, jossain määrin jopa tyypillisessä mielessä. Reilun kolmannestunnin kellottava minilevy on heikkouksistaan huolimattakin varsin toimiva tapaus.

Tyyliltään Vi tuo karkeasti mieleen useammankin eurooppalaisen black metal -bändin ja erityisesti juuri ranskalaiset bändit. Osittain tämä johtuu levyn diskanttipitoisista ja samalla hyvin karkeista sekä raaoista soundeista, jotka eivät kohtele kappaleita kovinkaan armollisesti. Nopeamman ja keskitempoisemman mäiskeen välillä vaihteleva bändi puhutteleekin kuulijaansa yhtä lailla itse soundien kuin riffienkin kautta. Samaa rujoa linjaa noudatetaan taustalla rääkyvien vokaaliosuuksien kanssa.

Kappalemateriaalinsa puolesta De Praestigiis Daemonum ei ole mieleenpainuvaa tavaraa. Enemmänkin kyse on kokonaisuudesta, joka iskee joko sellaisenaan tai sitten ei lainkaan, kuten varmasti käy toteen useimpien kohdalla, jotka ovat tottuneet jo lähtökohtaisesti parempisoundisiin tuotoksiin. Ovelasti levy feidautuu lopussa niin hienosti kirkkokuoron mukana, että pitää miltein erikseen tarkistaa onko levy todellakin loppunut vai onko kyseessä vain astetta hiljaisempi kohta.

Kaikkiaan Vi jättää ristiriitaisen olon. Toisaalta sen repivät riffit vievät mukanaan helposti, mutta kiitos äärisäröisten soundien, aivan kaikkea ei saada kappaleista näin irti. Oma vastahankaisuudesta tulee myös rumpukoneesta, joka väkisinkin syö hieman kappaleiden parasta tehoa. Ei sinänsä hassumpi teos, mutta lopputulokseltaan hieman raakilemainen.