|
LP1:
A. Enneargy
B. Enneanacatl
LP2:
Omega. Enneathan
Kesto 76:52 |
Jos Dark Buddha Rising ei ole ennestään tuttu, suosittelen tutustumaan mitä pikimmin. Levyn ensimmäinen biisi ja demomateriaalia on kuunneltavissa Last.fm-palvelussa, mutta vasta livetilanteessa yhtye pääsee oikeuksiinsa, kun sekä musiikin että uhkaavan tunnelman kokee ja tuntee. Bändin riveissä palvelee samaa miehistöä kuin Galactickankin joukoissa ja musiikki on paikoitellen hyvinkin maalailevan hämyistä, mutta siihen yhtäläisyydet jäävätkin.
Dark Buddha Rising on psykedeelinen yhtye. Mutta siinä missä yleensä tunnelma on värikkäiden nebuloiden kaasupilviltä, on nyt meininki kuin suoraan lovecfratiaanisen avaruuden tyhjiöstä rynnistävän tappavan värin naapurustosta. Kyseessä on siis psykedelia, mutta erittäin tumma ja uhkaava sellainen. Kliseiden käyttöä jatkaakseni, meno on kuin huonolla tripillä, sekavaa ja huuruista siinä missä painostavaa ja pelottavaakin.
Julkaisu on ulostettu 180-grammaisella tuplavinyylillä, jolla ensimmäisen levyn molemmin puolin on yksi kappale ja viimeinen levy on kokonaisuudessaan Omega-puoli, kappaleen venyessä levyn molemmille puolille. Viimeinen puolisko on aikamoista huminaa, ja koska levyä pitää kääntää välissä, yhtenäistä "yhden biisin" tunnetta ei ihan saavuteta. Ei tuolla väliä ole, mutta eipähän jäänyt mainitsematta. Aukeavat mattapintaiset gatefold-kannet, musta yleisväri sekä tyylikkään yksinkertainen grafiikka ja kuvasto tekevät julkaisusta erittäin komean ilmestyksen, jonka kansia tekee mieli hypistellä jatkuvasti.
Soundipuoli on hyvällä mallilla, yleissoundi on hyvinkin tumma ja suorastaan pörröinen, synkän Buddhan kultistit kun tykkäävät vääntää efekteissään säröt kaakkoon joten skittojen, ja siten myös yleissoundit ovat aikamoista pörinää. Ihan hirvittävästi en viitsi soundeista avautua, koska allekirjoittaneen onneton vinyylisoitin ei todellakaan vastaa sitä hifismin tasoa johon pyrin ja siten totuus voi hyvinkin poiketa siitä ambienssista jonka minä laitteineni kykenen saavuttamaan.
Kaikesta huolimatta Dark Buddha Rising lukeutuu kotimaisiin suosikkeihini, varsinkin livekokemusten perusteella kärkikasti on jo saavutettu. Tunnetusti levyltä on hyvin vaikea saavuttaa yhtyeen ja kuuntelijan välille sitä intensiteettiä joka usein syntyy klubitilanteessa kuin itsestään, mutta Ritual IX:llä pyrkimyksissä ei ainakaan olla epäonnistuttu. Levyllä on erittäin tummaa musiikkia, junnaavaa psykedeliaa jota on vaikea luonnehtia selkein sanakääntein, mutta vertauksena voisi toimia kun sekoitetaan Ufomammutia ja Electric Wizardia ja lisätään sekoitukseen reilusti Hawkwindiä. Kuvauksen ontuvuudesta huolimatta kyseessä on kotimaisen raskaan musiikin merkkitapaus. Sitä ei ole mitään epäilystä.
04.02.2009, Jukka Kolehmainen |
|
