|
01. Capaci Bomb
02. Bodu in the Barrel
03. Hostile Respect
04. The Last Stand
05. Bloodstained Hands
06. Castigate
07. Guillotine
08. Taste the Metal
09. Knuckledusted
10. The Combination
Kesto: 32:11 |
Dead Man’s Hand on Norjasta ponnistava, vuonna 2005 perustettu thrash-yhtye, joka vannoo modernin kieroilun nimeen. The Combination on yhtyeen debyytti ja varsin hyvin onnistunut esikoiseksi, joskaan mistään kovin ainutlaatuisesta tai rajoja rikkovasta levystä ei olekaan kyse. Perusjumputus käy herroilta kuitenkin kepeästi ja asiantuntevasti, eikä muuta tässä tapauksessa tarvitakaan.
Death metalilla on arpansa The Combinationilla, ja tyylisuunnan voi kuulla vaikuttavan ajoittaisella keskitempoisuudella ja vokalisti Dag Carlsenin murinoissa. Murinaa hän käyttää perinteikkään aggressiivisen huutonsa rinnalla, ja näin höystettynä The Combination toimii monipuolisesti ja napakasti. Nopeatempoinen ja kompakti paketti esittelee thrash metalia ruotsalaisin vaikuttein, esimerkiksi The Hauntediin ja At The Gatesiin käy yhdistäminen vaivattomasti. Kopiointipuuhiin ei siltikään ole alettu. The Combination on terävä teos yhtyeen debyytiksi ja vaikutteistaan huolimatta pysyy oman hommansa parissa.
Dag Carlsenin death metal -murina on kelpo vaihtelevuustekijä levyllä, ja mies hoitaa kyseisen puoliskon pestistään hyvin. Jään miettimään toista puoliskoa vokaalityöskentelystä, ”rässi-rääynnän” onnistuneisuutta. Vaikka mistään omaperäisestä ei alkuunkaan ollut edes kyse, perinteiseksi kiukutteluksikaan laulu ei meinaa toimia. Levyn viimeisen kappaleen kohdalla Carlsenista on muovautunut kuivahkonkuuloinen ja ontto kuuloelimille. Tasapaksuus taitaa olla ongelman ydin tässä. Tulkinta voisi kaivata vokalistiltaan pelleilemistä vaikkapa sanojen painottamisen kanssa. Kaikki tuntuisi tulevan ulos yhdellä hengenvedolla, väkisin ulos keuhkoista repimällä.
Kokonaisuutena The Combination on tiivis joitakin puutteita lukuun ottamatta. Sen isoimmaksi kompastukseksi nousee kappale The Last Stand, joka samalla edustaa levyn pisintä kappaletta kellottaen lähes puolet enemmän kuin muut tekeleet keskimäärin. The Last Stand on muutenkin tarpeeton ja omituinen mutaatio, levyn yleislinjasta vinksottava rautalanka, poikkeava tapaus, jota ei ole raatsittu karsia pois syystä tai toisesta. Fakta kuitenkin on, että läpeensä pitkitetty ja hitaammanpuoleinen kappale ei sovi muiden kappaleiden joukkoon alkuunkaan. En tiedä, sopisiko se minkään muunkaan levyn tai yhtyeen kappaleeksi sovittamatta enää tuosta. Herrat ikään kuin olisivat unohtuneet kappaleensa pariin pumppaamaan keskitempoista paskaa punttiin viiden minuutin ajan.
03.02.2009, Evelin Kask |
|
