Kansitaide Opaque Lucidity
Opaque Lucidity
CD
[ BadMoodMan / Solitude Productions ]

( 7½ )
01. Induality, Not Induality
02. In The Insane Dance Of Stars
03. Kense
04. New Aeon
Opaque Lucidity on kaikesta päätellen Venäjänmaalta ponnistava bändi, josta ensimmäinen mielleyhtymä tulee nimen kautta etäisesti erääseen Solitude Aeturnuksen biisiin. Mutta millään perinteisintä doomia muistuttavalla bändillä on hyvin vähän tekemistä. Tai ylipäätänsäkään normaalin "musiikin" kanssa, koska normaalimielessä kappaleiden sijaan yhtye tuntuu keskittyvän luomaan varsin kolkkoja äänimaisemia.

Ei yhtye silti TÄYSIN epämusiikiksi luokiteltavissa ole, sillä bändi käyttää sentään jonkin verran ihan perinteisiäkin soittimia, kuten aavemaisena ujeltavaa huilua, sekä harvaan kuultua pianonkilkutustakin. Nämä soittimien äänet mitä kuullaan bändin luomien äänimaisemien koristeena, ikään kuin korostavat entisestään sitä kylmän ja äärettömän avaruuden tunnetta, mitä enimmäkseen "taustakohinan" tapainen, mitä todennäköisimmin lähinnä syntikkaefekteillä luotu yhtyeen tuottama ääni edustaa.

Yhtyeen sanoituksista en saa kielimuurinkaan takia selvää tällä kertaa laisinkaan, mutta kansitaiteen perusteella juurikin edellä mainitut avaruuden kylmyys ja pimeys, sekä ihmisen pienuus maailmankaikkeudessa, ynnä muut esoteeris-filosofiset aiheet tuntuisivat olevan käsittelyssä. Kaikki sanat bändi ulostaa varsin vakuuttavan kolkolla ja "persoonattomalla" murinaääntelyllä, joka jälleen kerran ilmeisesti on tarkoitettu vain korostamaan sitä tunnelmaa, mitä bändi haluaa välittää.

Mainittu kylmänä leijuva äänikokoelma etenee toki hautajaismarssin nopeudella, ellei sentään elämääkin hitaammin, joten lienee syytä uskoa bändin itsestään käyttämää nimikettä: "Esoteric Ambient/Funeral Doom".

26.01.2009, Heikki Puuperä
http://www.myspace.com/opaquelucidity Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 806
Palaa »
 
Bookmark and Share